JÄNNÄÄ JA UUTTA

 

 KUVAT SARA SONILA
LEOPARDITAKKI / H&M
PAITA / ZARA
NAHKAHOUSUT / &OTHER STORIES
LAUKKU & KENGÄT / CHANEL

 

Vaikka blogin puolella onkin ollut hiljaisempaa, niin töitä ollaan kuitenkin tehty ja vuoden ensimmäinen kamppis lähti käytiin eilen. Instastoorien puolella testaan L’oréal Paris’n uutta ripsiseerumia kahdeksan viikon ajan ja päivitän sinne miten testijakso etenee. Videot löytyy highlights osiosta nimeltä: testing (jos kiinnostaa). Kyseessä on siis juuri lanseerattu hoitava rispiseerumi, joka tekee ripsistä tuuheamman ja vahvemman näköiset. Koska olen usein ilman ripsaria, enkä koskaan ottaisi ripsitupsuja, niin tämä tuote herätti kiinnostukseni heti kun siitä kuulin. Katsotaan minkälaisia tuloksia saadaan aikaiseksi. Eron pitäisi huomata jo neljän käyttöviikon jälkeen. Nyt on jäänyt käyttöön paljon muitakin uusia hyviä tuotteita, jotka vielä tammikuun aikana esittelen täällä.

Tällä viikolla ollaan tosiaan pidetty pari suunnittelupäivää pikkutiimini kanssa 🙂 Minulle tuli sähköpostiin mielenkiintoinen ja asiantunteva yhteydenotto, joka herätti kiinnostukseni. Minulta kysyttiin suoraan olenko harkinnut assarin hankkimista ja että kyseistä henkilöä kiinnostaisi kovasti tehdä sellaista hommaa minulle. Liitteenä oli hyvä CV. Ruotsissa tällainen käytäntö on hyvinkin yleistä ja bloggaajilla/vaikuttajilla on oma tiimi/assari jotka auttaa milloin missäkin hommissa (myynnissä, ideoinnissa, sähköposteissa, kirjoittamisessa, juoksevissa asioissa, kuvaamisessa). Vaikka en ollut harkinnut avustajan/assarin hankkimista itselleni, niin halusin kuitenkin tavata tämän ihanan reippaan, luovan ja sanavalmiin henkilön alkuviikosta. Meidän tapaaminen kesti 4 tuntia 🙂 Eilen tehtiin jo töitä yhdessä. Katsotaan miten hommat etenee ja kuinka hyvin yhteistyö sujuu. Tämä on jännää ja uutta myös minulle!

 

xx Didem

4 Responses

  1. Heips! Olin keikalla, itseasiassa viereisessä aitiossa sun kanssa! Hymyilin sulle nopeastikkin, mutta rohkeus ei riittäny sanoa mitään. Hymyilit kyllä lämpimästo takas. Näytit kauniilta! Oon itseasiassa se tyttö, joka laitteli sulle stailauksesta sähköpostii.

    1. No heippa! Siis mullahan nousi jäätävä kuume tuon keikan jälkeen..kirjoitin just postauksenkin aiheesta. Mutta siis mitä mitä ?? Sä olet ollut siinä vieressä, etkä sanonut mitään..eikä. Olis ollut täydellinen hetki jutella. 🙂 Me kaikki tytöt kyllä nautittiin täysin rinnoin keikasta, kuten varmasti huomasit…hahah. Hei jatketaan juttua sähköpostitse. Hyvä kun kirjoitit! xx

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *