JOULUVALMISTELUJA

Neule / Ralph Lauren

 

Oli ihana tulla Jenkeistä kotiin ja vain laittaa töpseli seinään ja jouluvalot päälle joulukuuseen, jonka kasasin jo hyvissä ajoin marraskuun lopussa. Jouluvalmistelut alkoivat näinkin ajoissa, koska tiesin, että tullaan vasta jouluviikkona takaisin Suomeen. Tänään on tämän vuoden viimeiset hieman isommat kuvaukset, josta tulette kuulemaan lisää myöhemmin! On ollut hieman kiireitä ja jet lag on vienyt myös sen verran jaksamista ihan perusaskareiden kohdalla, joten ennakoin, ja pyysin meidän siivoojaa eilen tekemään kotiimme joulusiivouksen. Ollaan tehty kotona ihan perinteisiä juttuja, eli leivottu joulutorttuja, kuunneltu joulumusiikkia ja kirjoiteltu kortteja. Ruokaboksin mukana tuli myös piparkakkutalon tekemiseen tarkoitettu pakkaus ohjeineen. Kerta se olisi ensimmäinen, jos sellaisen vielä vääntäisi. Katsotaan mihin aika riitttää.

En ole itse jouluhössöttäjä tai stressaa lahjojen suhteen. Tuntuu, että tällaisille ihmisille, joille lahjojen hankkimisesta koituu päänvaivaa, on myös vaikea ostaa lahjoja, koska tuntuu, että he olisivat itse todella vaativia. Ihmiset ottavat mielestäni aivan liikaa stressiä lahjoista, koska tärkeintä on totta kai ajatus ja se, että on ylipäätään muistanut toista. Muistan viime vuodelta, kun oltiin Lucan kanssa Jenkeissä ja siellä oli keräyspiste, johon sai lahjoittaa jotain omaa vähävaraisille lapsille. Luca kävi viemässä laatikkoon omia leluautojaan. Tällä reissulla Luca muistutti minua tästä asiasta, ja käytiin sitten viemässä matkalla mukana olleet isommat legoautot laatikkoon. Ollaan puhuttu kotona avoimesti ja rehellisesti siitä, ettei kaikilla ole varaa lahjoihin ja Luca on siitä tietoinen. On hyvä muistuttaa itseään siitä, ettei kaikki ole niin itsestäänselvää ja olla kiitollinen joka hetkestä. Näin joulun aikaan tällaisia asioita alkaa miettiä ihan todenteolla.

Luca on elänyt lapsuudessaan rikasta elämää ja hänen ympärillään on myös ollut samankaltaisia perheitä, jonka vastapainoksi hänellä on ollut etuoikeus matkustaa ja tutustua sitä kautta erilaisiin kulttuureihin sekä muistuttaa siitä, ettei kaikilla ole samanlaiset lähtökohdat. Matkustaminen avartaa todella paljon maailmankuvaa ja sitä kautta on helpompi ymmärtää erilaisia ihmisiä. On hyvä opettaa lasta, ettei varallisuus tai ulkoiset tekijät määrittele ketään ihmistä eikä sen perusteella pidä tehdä mitään johtopäätöksiä. Itsekin tiedän tämän omat taustani huomioonottaen, koska isäni on turkkilainen ja äiti suomalainen, ja olen saanut elää kahden eri kulttuurin välissä. Se vasta onkin parasta rikkautta elämässä.

Oma poikani on täysin puhelinfriikki ja toivoi kovasti uutta puhelinta lahjaksi. Hän sai kuitenkin isältään tämän vanhan iPhone 7, josta Luca oli todella innoissaan. Yleensä isovanhemmat ovat enimmäkseen hoitaneet lahjapuolen. Tänä jouluna ollaan myös saatu lahjoituksia eri brändeiltä ja pr-toimistoilta, josta olen ollut innoissani. Osan olen jo etukäteen avannut, mutta laittanut loput kuusen alle odottamaan aattoa. Muutama ihana lahjaidea on tullut vastaan, kun olen kierrellyt kauppoja. Lahjavinkiksi suosittelen esimerkiksi Balmuirin kylpytakkia, johon voi painaa oman nimensä. Nämä ihanuudet löytyvät myös meidän pukinkontista, sekä Lucalle että itselleni. Ostin myös pikkusiskolleni ja hänen poikaystävälleen lahjakortin rentoutuskelluntaan Kellumoon (hän on tästä tietoinen), joka kiinnosti myös itseäni todella paljon. Parhaat lahjat ovatkin mielestäni juuri elämykset tai aika, jonka voi toiselle antaa. Tarjota vaikka lounas ystävälle tai viedä oma kumppani elokuviin. Ihmisten kanssa vietetty aika ja yhdessäolo on kaikista tärkeintä, ja olen itse materialistisena tosissaan tätä mieltä.

Mahtavaa päivää kaikille!

Tämä päivä vierähtää tosiaan kuvausten merkeissä 🙂

xx Didem

One Response

  1. Ootko menny kihloihin?? Katoin instastorysta.

    Sulla on niiiiin kiva tyyli. Yritän ostaa mahdollisimman vähän ja otan pikkasen mallia sun tyylistä kun yritän välttää hutiostoksia, itsellä kun ei oikeen ole silmää.

    Vaikutat myös tosi järkevältä ja hyvältä äidiltä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *