KESKENERÄINEN ASTIASTO

Olette pitkään joutuneet odottamaan astiaston esittelyä, aluksi siis pahoittelut siitä. Kuten kuvista varmaan huomaatte, niin lautaset, kupit ja kipot eivät ehkä imartele asettelumielessä esteetikon silmää, vaikka kovasti yritin asetella niitä hienosti kuvia varten. Lopulta päätin antaa periksi ja vain todeta ihan ääneen täällä kotona, että minulla ei vain ole silmää tällaiseen. Osaan pukea itseäni ja varmasti muitakin, mutta nämä kauniit kukkien, kahvipuppien ja lehtien asettelukuvat ei ole mun juttu. Yleensä, kun otan jonkun tämäntyyppisen kuvan ja laitan sen instaan, niin seuraajia lähtee saman tien listaltani. En yhtään ihmettele 😀

Yritin kuitenkin saada astioista mahdollisimman kivat kuvat tänne blogiin. Meidän astiasto on varsin keskeneräinen vielä ja varmaan vasta sitten sinne oikeeseen kotiin, tulee laajempi astiasto. Tällä hetkellä käytössä on ajaton ja hyvin yksinkertainen Iittalan Teema -sarja, johon kuuluu kupit, lasit, viinilasit, isommat/pienemmät lautaset, isommat/pienemmät syvät lautaset, salaattikulho, 6 pientä vatia (tapaslautasta), pari isompaa vatia ja maitokaadin.

Pidän sisustuksessa myös mustavalkoisesta ja Marimekon pilkulliset kipot ovat aina olleet mieleeni. Saimme joululahjaksi Marimekon teekannun, joka on pitkälti pysynyt vain koristeena, vaikka juommekkin jonkun verran teetä kotona. Kippojen lisäksi meiltä löytyy pyöreä iso tarjoiluastia ja 6 pienempää kuppia, joita voi käyttää joko juomiseen tai muuhun tarjoiluun.

Ekstrana meillä on Dieselin isot mukit ja espresso kupit mutteriteemalla. Ihastuin tähän astiastoon heti kun se tuli kauppoihin, enkä ole kyllästynyt siihen vieläkään, vaikka muuten pidän hyvin klassisesta astiastosta.

Iittalan musta maljakko kuuluu suosikkeihini. Maljakko seisoo meidän mustalla laatalla olevan Artekin tarjoiluvaunun päällä. Minua miellyttää Artekin muutamat sisutuselementit (zebra tuoli ja tarjoiluvaunu), yhdistettynä hyvin pelkistettyyn, vaaleaan, ylelliseen tyyliin. Marmori kuuluu suosikkimateriaaleihimme ja kotimme ennen kuin muutimme Sveitsiin oli erittäin marmorinen. Suunniteltiin se alusta loppuun saakka vimpan päälle, mutta ehdimme asua siinä hyvin lyhyen ajan.

Kodin pitää olla koti, eikä museo. Olen aina ollut sitä mieltä. Olen ollut monessa upeassa kodissa, jotka ovat viimeisen päälle sisustettu ja parasta niissä on silti ollut se lämpö ja kodikkuus, joka niistä on välittynyt. Toki silläkin on merkitystä minkälainen perhe siellä asuu. 🙂

Toivottavasti tästä postauksesta oli jollekkin iloa.

xx Didem

2 Responses

  1. Mun silmään näyttää hyvältä. Ei kaiken tarvii olla niin täydellistä, saa näyttää siltä että astiat todella on käytössä 🙂

    Ainoa mikä kiinnitti huomioni oli vahva kuvankäsittely. Punaiset kirsikkatomaatit taittuivat silmiini jopa pinkin vivahteisina ja porkkanat taas lähes mitäänsanomattoman värisinä.

    Olen aina ihaillut blogisi aitoutta niin tekstien kuin kuvienkin suhteen. Sulla on mieletön lahja niin kirjoittamiseen, kuin sitten kuvissa poseeraamiseen kuin elämään ylipäätään. Ihailen sua valtavasti ja ootkin suuri insoiraatio päivittäin. Kuvilta vaan toivoisin hieman luonnollisempaa käsittelyä tai jopa vain aavistuksen käsiteltyjä, jotta aitous ja tunnelma välittyvät kuten teksteistäsikin. Pidin kovasti blogistasi alkuaikoina ja pidän siitä edelleen, kuitenkin hieman peräänkuullutan aitoutta ja luonnollisuutta. Ne sopivat sulle niin mielettömän hyvin…

    Ja upeita astioita!

  2. Hei. Mitä tarkoitat sanoessasi oikeeseen kotiin? Oletteko muuttamassa (ulkomaille)? Päiväni piristyy AINA kun luen blogiasi ja katselen kuvia. Hyvää työtä ?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *