KYLPYAMMEESTA MEIKKITUOLIIN

Photos by Janita Autio

Hello. Ai oliko mahtavaa herätä tänään aurinkoon ja viikonloppuun, kun tiedossa on sauna ja spa -päivä tyttöjen kanssa? Olen odottanut tätä päivää niin kauan. Ollaan tyttöjen kanssa lyöty lukkoon tämä päivämäärä jo ennen joulua. Meillä on meidän whatsapp -ryhmä joka on pysynyt hyvinkin aktiivisena kaikkien kiireistä huolimatta, mutta se että saadaan järkättyä aikaa treffeille, joka sopisi kaikille, on haastavampaa. Tänään vietetään siis meidän Ladies of Helsinki -ryhmän ystävänpäivää kasvohoitojen, kuplivan ja juoruilun merkeissä 😀

Viime viikko oli pelkkää mallin elämää (haha no ei ihan), mutta duunin kautta olen päässyt olemaan muutamia kertoja mallin saappaissa ja esittelemään vaatteita, niin että joku toinen stailaa minut ja se on ollut varsin ihanaa vaihtelua perus asukuviin. Olen kahtena aamuna viime viikolla saanut istahtaa meikktuolille aikaisin aamulla, juoda kahvia ja rupatella meikkaajan kanssa, nauttia siitä kun hän loihtii minulle meikin ja laittaa hiukset. Koska rakastan kosketusta, niin pidän näistä hetkistä paljon. Eilen kuvattiin Cosmon 3 x tyylipalstaa. Kuvattiin yhteensä 9 ruutua (kaikki erilaisia). Tuutte näkemään minut niin siisteissä lookeissa huhti-, touko- ja kesäkuun Cosmon numeroissa. Viikko on siis sisältänyt erityisen paljon sandaaleita, turbaaneita ja keväisiä asuja.

Päivät ovat olleet pitkiä ja perhettäkin pitäisi pyörittää samalla, niin kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Täällä minä kuitenkin olen. Ensi viikolla tulee pitkästä aikaa Q & A -postaus. Iho ja hiukset on kyllä saanut hankausta ja triplapesukertoja viikon aikana, mutta on ollut positiivista huomata, että herkkä ihoni on jaksanut vahvoja meikkejä hyvin, eikä ole rasittunut yhtään. Monta kylpyhetkeä jo takana ja nyt edessä vielä yksi mitä parhaimmassa seurassa. Nostan samppanjapullon nyt kylmästä ja soitan itselleni taksin. Nähdään instastoryn puolella 😉

xx Didem

4 Responses

  1. Heips! Olin keikalla, itseasiassa viereisessä aitiossa sun kanssa! Hymyilin sulle nopeastikkin, mutta rohkeus ei riittäny sanoa mitään. Hymyilit kyllä lämpimästo takas. Näytit kauniilta! Oon itseasiassa se tyttö, joka laitteli sulle stailauksesta sähköpostii.

    1. No heippa! Siis mullahan nousi jäätävä kuume tuon keikan jälkeen..kirjoitin just postauksenkin aiheesta. Mutta siis mitä mitä ?? Sä olet ollut siinä vieressä, etkä sanonut mitään..eikä. Olis ollut täydellinen hetki jutella. 🙂 Me kaikki tytöt kyllä nautittiin täysin rinnoin keikasta, kuten varmasti huomasit…hahah. Hei jatketaan juttua sähköpostitse. Hyvä kun kirjoitit! xx

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *