Photos by Janita Autio
College dress // R/H Studio
Shoes // Minna Parikka
Heippa hei..siitä on aikaa (taisi olla viime perjantaina) kun viimeksi täällä olen kirjoitellut. Eilen julkaisin yhden näistä ihanista kuvista instassa ja kirjoitin “soon on the blog”, koska tarkoitus oli eilen illalla rauhassa näpytellä teille kiva postaus kynttilänvalossa kotisohvalla, mutta mitä tapahtui, minä nukahdin ja nukuin sikeesti aamuun saakka.
Mieheni lähti eilen Suomesta, joten nyt ollaan taas jonkun aikaa vain Luca ja minä. Mieheni lähtö tuntuu joka kerta yhtä pahalta ja aloitan itkemisen jo hyvissä ajoin. Se tyhjä tunne, kun palaat takaisin kotiin, jossa ei enää ole niitä sukkia sängyn vieressä, tai ulkovaatteet ihan miten sattuu ja lippis aina keittiönpöydällä, se sattuu niin paljon. Hyvästelen mieheni aina tosi tunteikkaasti ja kotiin palattuani purskahdan itkuun. Annoin kyyneleten vain valua kotona, jotta olo helpottuisi, ennen kuin Luca piti päiväkodista. Lucan edessä en halua niin paljon tunteilla ja itkeä. He olivat jo sanoneet “heipat” aamulla. Tuoksuttelin tyynyä ja mieheni paitaa siinä hetken aikaa ja haikeana mietin, kuinka hetki sitten vielä pötköttelimme yhdessä. Tulen aina olemaan tällainen, tiedän sen. Olen niin herkkä ja tunteikas ihminen. Onneksi tänä päivänä voi koko ajan vaikka soitella facetimee ja onneksi tällainen setup meillä ei myöskään ole ikuista 😀
En tiedä mikä siinä on, silloin kun tyhjä olo valtaa mielen , niin siivous vimma iskee ja alan järjestelemään kotia uuteen uskoon. Eilen illalla imuroin, pyyhin kaikki pölyt ja päätin vaihtaa myös huonekalujen paikkoja. Kai se on sitä, että haluan mahdollisimman paljon tekemistä itselleni, jotta ei tarvitse miettiä sitä toista koko aikaa.
Pikkusisko on tulossa meille tänään töiden jälkeen hengailee. Hän on aloittanut noin kuukausi sitten kansanedustaja Timo Heinosen avustajana, joten aina kiva saada häneltä välillä oppitunteja politiikasta.
Haluan suositella lempikahvilaani Birigttaa tunelmallisiin syysiltoihin, vielä kun ehtii. Birgitan ovet ovat avoinna reilu viikon verran, jonka jälkeen kahvila hiljenee talven ajaksi. Tunnelmallinen takkatuli, meri ja heidän herkulliset tarjoilut houkuttelee minut tänne melkein joka aamu tekemään töitä.
Sellaiset kuulumiset tänään ja sori pieni hiljaisuus. Halusin vain olla rakkaimpieni kanssa ja unohtaa kaiken muun.
xx Didem
8 Responses
Tsemppihalit sinne! Ollaan Thomasin kanssa oltu pitkiäkin aikoja erossa meidän 7-vuotisen yhteistaipaleen aikana, joten tiedän, että helppoa se ei ole, mutta ainakin osaa arvostaa toista sitten ihan uudella tavalla, kun ei pidä yhteistä aikaa niin itsestäänselvyytenä 🙂
Ja onneksi nykyään tekniikka on niin kehittynyttä, että voi melkeinpä päivittäin “nähdä” toisen, vaikka välmatkaa olisikin.
Tsemppiä <3
❤️❤️
Ihana teksti, tunteet oikein huokuvat siitä <3. Täällä hieman samanlaisissa tunnelmissa mennyt pari päivää, kun poikaystävä lähti pariksi viikoksi reissuun. Vaikkei kyse ole sen pidemmästä ajasta, niin silti se toisen lähtö aina sattuu ja tuntuu, ja tunteet ovat todella pinnassa. Välillä itkettää, sitten taas hymyilyttää, vuoroin siivoan ja vaihtelen kodin järjestystä.. Siitä saa muuten hetken rauhaa mielelle. Iltaisin vielä kynttilät palamaan ja hyvää kahvia kylkeen ja sohvan nurkkaan istumaan. 🙂 Sitten taas tuntuu entistä ihanammalta nähdä hetken erossa olon jälkeen. Tsemppiä sinne! Ja kiitos vielä kahvilasuosituksesta, pitääkin muistaa käydä Birgitassa ennen kuin se sulkee ovensa.. vaikka aamiaisella. 🙂
Tsemppiä myös sinne ❤️ Vaikka onkin vain pari viikkoa riesussa, niin silti, sitä ikävöi toista niin paljon. Toki kaikkeen tottuu ?
Eniten harmittaa aina sellaiset pienet jutut ja hetket arjessa, jota ei toisen kanssa sit pysty jakaa.
Voimhali ❤️
Tiedän tunteen, olemme asuneet miehen kanssa kaksi kertaa muutaman kuukauden eri maissa. Toisella kertaa oli lapsetkin jo syntyneet. <3 sinulle
Kiitos ❤️
Mä niin osaan samaistua! Asutaan poikaystävän kanssa eri maissa koska kummallakin työt omissa kotimaissaan. Onneksi on nykytekniikka ja lentokoneet niin rakkaan luokse pääsee Kun liika ikävä iskee. Ja täällä on hei toinen joka itkee aina eron hetkellä, vaikka tietäisi että kahden viikon päästä toisen näkee. Oon varmaan aina tämmöinen itkijä nainen. Tsemppi haleja sinne didem, olet ihana<3
Tiedän tunteen… ja kyllä pari viikkoa on tosi pitkä aika! Viisi päivääkin on jo paljon. Siis totta kai sen kestää, mutta voi että miten sitä toista kaipaa. Silloin aina hieman ahdistaa kun miettii miten tyhjää kaikki olisi ilman häntä rinnallani. Toisaalta se on myös repivällä tavalla ihanaa, koska silloin sen tajuaa paremmin kuin koskaan kuinka paljon toista arvostaa ja rakastaa. Kuinka onnekas sitä on että on vierellä hänen kaltainen mies ❤ Ps. Ihania syysiltoja siitä huolimatta ja kiitos jälleen kerran tästä täydellisestä blogista!