LAUGH & WORK

Photos by Shoot Hayley

Parasta on tehdä töitä ihmisten ja persoonien kanssa, jotka tekee olostasi rennon. Meillä oli hyvä setup tänään. Hayley, joka on super viilee kuvaaja ja Sharon, joka nyt on ihan omaa luokkaansa, Martinaa unohtamatta. Kevyt, tuttavallinen ja avoin ilmapiiri, vaikuttaa minuun, niin että uskallan heittäytyä ja hassutella vaikkapa kesken meikinteon. Toki ystävien kanssa työskentely on vähän eri juttu, kuin tuntemattoman kanssa, jolle pitäisi aikaisin aamulla puoliunisena avata omaa elämää, samalla kun hän sivelee meikkiä naamallesi. Eihän sitä halua olla mikään tuppisuu. Omat työkokemukseni uusien valokuvaajien ja meikkaajien kanssa ovat olleet hyvät ja mielenkiintoiset, mutta ystävien kanssa työskentelyssä on oma juttunsa. Itse koen olevani äärimmäisen tehokas kun teen töitä läheisten kanssa. Heittäytyminen, ideoiden antaminen ja asioiden ääneen sanominen on helpompaa. Tänään oikein toivoin, ettei työaika loppuisi vielä pitkään aikaan. Taas yksi sellainen päivä, joka muistuttaa siitä kuinka siistiä on tehdä juuri tätä työtä. Naurua riitti, niin että kaffetkin meinasi lentää suusta.

Seurasin sivusta Sharonin työskentelyä, kun hän meikkasi Martinaa aamulla. Martina ei malttanut pysyä paikoillaan, vaan touhusi koko ajan jotain. Duracell pupu sopii hyvin nimikkeeksi hänelle. Martinassa arvostan erittäin paljon hänen ahkeruuttaan. Hänellä on kova työmoraali ja sen takia varmasti onkin menestynyt. Äärimmäisen aikaansaava ja määrätietoinen nainen. Hän tietää mitä haluaa. Ehkä vähän sellainen visionääri ihminen…hänellä on paljon ideoita päässä, joita hän uskaltaa toteuttaa. Asiat ei jää vain haaveiluksi, vaan hän uskaltaa laittaa asiat tapahtumaan. Meistä on vuoden sisällä tulleet läheisiä Martinan kanssa. Hän antaa minulle paljon voimaa ja rohkeutta ja siksi hänen kanssaan on niin hyvä olla. Martina on minulle vähän kuin toinen isosisko, joka rohkaisee minua toteuttaa itseäni.

Kiitos päivästä Hayley, Sharon ja Martina. Olette rakkaita <3

xx Didem

12 Responses

    1. KYLLÄ ja mieti, siitä vielä maksetaankin minulle 😉

      Bloggaajan työ on osittain myös tällaista. 

      1. En kysy paljonko saat palkkaa mutta mistä/miten se raha käytännössä tulee? Jos mainitset jonkin tuotteen blogissa niin maksetaanko esim. siitä sulle? Taidat saada ainakin tuotteita lahjaksi mutta ilmeisesti saat myös ihan rahaa tilille.

        1. “Ilmeisesti saat myös ihan rahaa tilille” :DDD ei hyvää päivää, mitä nämä kommentoijat luulee. tosi hyvä uusin postaus Didem 🙂

  1. Uskon tämän!! Hyvä fiilis kantaa, ja rohkaisee!! Ihanaa kun oot löytänyt nuo helmet ♡♡♡

    1. Täytyy kyl olla kiitollinen siitä, et on niin ihania ihmisiä elämässä. Se ei todellakaan ole itsestäänselvyys <3

  2. Kuvia olisi kaivannut enemmän. Martina ei ilmeisesti halua esiintyä kasvoillaan blogissasi?

    1. Tulossa on meistä molemmista kuvia! Nämä oli vain “behind the scenes” matskuu minusta. 

      xx

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *