NAHKATAKKI

Photos by Janita Autio

Luca oli mun kanssa pienellä kierroksella, kun käytiin uuden ravintola Rosterin avajaisissa sekä Alexan kirjajulkkareissa Storyssa. Onnea Alexalle ”Nuoren naisen opas” -kirjan julkaisusta! Meillä oli päällä samistakit, kummallakin oversize nahkarotsit. Luca näyttää niin katu-uskottavalta rokahtavan tyylinsä kanssa 😀 Lucan takki ja paita on kummatkin lasten H&M Studion syys/talvi -mallistosta. Vaatteissa päävärit on musta, valkoinen, punainen, kulta ja ruusunpunainen. Mallisto on tulossa myyntiin 8.syyskuuta lähtien valikoituihin H&M-liikkeisiin sekä hm.comiin. Nykyään lastenvaatteet on niin aikuismaisia ja tyylikkäitä, että on helppo löytää sopivat asukokonaisuudet kaikkiin hetkiin ja tilaisuuksiin. Ostanhan itsekin joskus vaatteita lastenosastolta!

Sharonista on tullut meidän perheenjäsen, koska ollaan vietetty paljon aikaa yhdessä meillä kotona viime aikoina. Tänäänkin hän vain soitti ovikelloa ja oli ilmestynyt oven taakse. “Moi mä nyt tulin!” 🙂 Yleensä illan päätteeksi hän loihtii omatoimisesti keittiössä pienen pasta-annoksen kaapista löytyvistä aineksista <3 Niin ihana. Nautin siitä, että meillä käy vieraita ja voi houstata, vaikka tosin, en kyllä kaikkia jaksaisi näin tuntitolkulla.

Hyvää yötä. Huomenna on jännä aamu, sillä meillä on muutaman bloggaajan kanssa pieni Samsøe & Samsøe -pressiaamiainen uudistetussa Urban A:ssa. Aamua pääsette seuraamaan snäpistä (bydidemozgun).

xx Didem

6 Responses

  1. Sun mystoryssa näkyi eilen joku herkullinen “pata” ruoka! Mitä siihen mahtoi tulla? ☺️

    1. Niin näkyi..mä heitin pannulle vaan mun thaikkuruokajämät. Siinä oli padthai kasviksilla ja cashew kasvis riisillä. 🙂 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *