#nosocialmedia

Mitä tapahtuu kun häviää sosiaalisesta mediasta? Pidin taukoa yhteensä neljä päivää. Minun tapauksessani muutama ihminen jopa huolestui. Onko kaikki kunnossa Didem? Tänään on muutama tämäntyyppinen puhelu tullut. Ollaanko tähän menty? Jos ei sosiaalisessa mediassa tapahdu hetkeen mitään, niin oletetaanko että ihmisellä on hätä?

Halusin olla muutaman päivän päivittämättä instagramia, instastooria ja samalla blogiin tuli tauko. Halusin tutkailla omaa suhdettani someen. Osaanko tehdä puhelimellani muuta kuin somettaa? Kuinka paljon vähemmän tartun puhelimeen, kun en selaa instagramia tai päivittele omaa stooriani. Minä kuitenkin olen aikuinen, jolle sosiaalinen media on toki työväline, mutta hyvin paljon käytän aikaani siellä kaikkeen muuhun myös, kuten muiden stalkkaamiseen. Hetken poissa oltuani voin todeta, että onneksi olenkin aikuinen ja sometteluni on itselläni hallussa. Maanantain koittaessa kaipasin jo takaisin omaan “some-rytmiini”, joka minulle on syntynyt. Minulla on tietty markkina-arvo seuraajieni perusteella, toki siinä mitataan paljon muutakin, mutta työni takia minun on oltava olemassa sosiaalisessa mediassa. Itse harvemmin laitan mitään epämääräistä sinne, mutta paljon näkee nuoria tubettajia ja somettajia, joilla homma ei ole hallussa.

Laitanko sinne tyrkky kuvia? En. Se on työpaikkani. Nämä ovat valintoja ja itselleni on tänä päivänä hyvin selkeetä miten haluan brändätä itseäni, millainen vaikuttaja ja esikuva haluan olla muille, minkälaisia kuvia haluan feedilleni tai blogiini laittaa ja mitä asioita haluan jakaa tuhansien muiden ihmisten kanssa. Tosiasia on kuitenkin se, että alani on hyvin ulkonäkökeskeinen, kuten tämän päivän yhteiskunta muutenkin. Pinnallisuus ja materialismi on osa minunkin blogiani, mutta toivon, että lukijat muistaa, että se on vain pintaraapaisu elämästäni, itsestäni ja aatteistani.

Perjantaina ensi-iltaan tullut Olivia Oraksesta kertova dokumentti sai minut ottamaan tämän pienen etäisyyden someen. Ajankohtainen The perfect selfie -dokumentti on rehellinen kertomus tavallisen nuoren teini-ikäisen tytön elämästä, jolla on 20 000 instagram seuraajaa ja joka jakaa laidasta laitaan kuvia itsestään someen. Dokumentissa Olivia polttaa, juo viinaa, bilettää, nauraa ja pitää hauskaa parhaan ystävänsä kanssa, käsittelee kameralle vaikeitakin asioita, pohdiskelee elämää, sekoilee ja käyttää hyvin ronskia kieltä, myös vanhempien edessä. Dokumentti on puhutteleva ja uskon, että herättää vielä paljon keskustelua. Toivoisin nuorten, vanhempien ja opettajien katsovan tämän.

Olivia vaikuttaa ihanalta, energiseltä nuorelta naisen alulta (tänä päivänä hän on jo 18 vuotias), joka haluaa jakaa hyvää fiilistä omassa instagramissa ja joka valovoimaisella läsnäolollaan tuo positiivista energiaa kanssaihmisille. Tapasin Olivian viime perjantaina ja uskon, että tämä ihastuttava some-tähti pääsee vielä pitkälle kypsyydellään ja persoonaallaan, kunhan pelaa korttinsa oikein.

Dokkarin aikana, mietin kuitenkin joitain asioita kuten, että mihin on hävinnyt vanhempien kunnioitus? Epäkunnioitus, huonot käytöstavat ja epämääräinen kielenkäyttö pisti silmään.

Esimerkki yhdestä tilanteesta, jossa Olivia istuu vanhempiensa luona illallisella. Isä pyytää tytärtään laittamaan puhelimen pois ruokailun ajaksi. Olivia ei tottele, vaan jatkaa somettelua, jonka seurauksena heidän illallispöytä-keskustelu katkeaa, koska tyttären silmät on ainoastaan kiinni ruudussa. Tuntui, että isällä ei ollut homma ollenkaan hanskassa. Minua häiritsi tämä kohtaus jostain syystä ihan hirveästi. Ensinnäkin, se että ei kunnioiteta vanhempien toivomusta ja sit toiseksi se, että huomaan itsekkin pitäväni puhelinta ruokapöydässä, kun syödään kotona. Tähän aion kiinnittää jatkossa huomiota paljon enemmän. Perheen kanssa yhdessä syöminen on se hetki päivästä, kun puhelimen ei tarvitse olla edes näköetäisyydellä. Perheestä puheen ollen, nyt ollaan vihdoin koko perhe kasassa. Olen saanut mieheni kotiin 🙂

Sosiaalinen media, sen merkitys ja vaikutus. Kyseessä on niin valtavan iso aihe, että sen käsittelyyn ja kirjoittamiseen saisin varmasti monta sivua näpyteltyä, mutta en aio tehdä sitä, vaan aion seuraavaksi mennä nukkumaan. Kuitenkin jokaisen on jossain vaiheessa ihan hyvä miettiä omaa some käytöstään, mutta myös yrittää ymmärtää sitä, varsinkin vanhempien ihmisten. Some on tullut pysyväksi osaksi meidän elämää ja se jää nähtäväksi minkälaisessa some-maailmassa oma lapseni elää teini-ikäisenä.

ps. Olikin jo ikävä teitä <3

xx Didem

4 Responses

  1. Ihana Didem! 🙂 enpä olekaan piiiitkään aikaan kommentoinut mitään, vaikka ihan alusta asti oon sun blogia seurannut. On ollut hienoa seurata sun kehittymistä bloggaajana – oot huikee hommassasi! Mukavaa kans, kun sulla on (mun mielestä) terve asenne somettamiseen: ei ääripäitä, vaan sulle sopivasti siitä välistä. Mua ehkä somettamisessa häiritsee eniten just toi et syödessä aina jollakulla on pakko olla puhelin kädessä tai esillä…luin tosta dokkarista; pitää yrittää nähdä se jostain kans.
    Keep up the good work! Terkkuja Englannista 🙂 X

  2. Ihania uutisia, että mies on kotona! Olet kasvanut henkisesti hurjasti ja kypsynyt todella paljon parissa vuodessa. Kadutko vanhoja kirjoituksia?

  3. Some on tätä päivää se on selvä, mutta minua hirvittää kun joillakin puhelin on kasvanut käteen kiinni.  Enkä ymmärrä mikä hirveä hinku teineillä (ja vanhemmillakin ihmisillä) on julkaista kaikki somessa, siis kaikki.

    Lopuksi vielä, blogisi on nykyisin jotenkin….miten sen sanoisin…. kasvanut ja kehittynyt todella paljon! Kuvasi ovat aina olleet huippulaatua ja sitä ovat edelleenkin,  ja sinä olet kovin kaunis.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *