OLETKO SINÄKIN AIKAOPTIMISTI?

 

Olen hyvä esimerkki niin sanotusta aikaoptimistista. Kyseessä on piirre, jossa omaa ajankäyttöä on joskus hankala arvioida. Varsinkin ennakointi on tuottaa tuskaa, kun pitäisi suunnitella menoja etukäteen niin, että ehtii tekemään kaikki sovitussa ajassa ja pysyä aikataulussa. Buukkaan yleensä hirveästi asioita samalle päivälle ja koetan sen jälkeen sykkiä paikasta toiseen ja olla ajoissa paikalla. Käykö muillekin niin, että kuvittelee aamulla ehtivänsä moneen paikkaan päivän aikana, mutta lopulta ehtiikin siitä vain murto-osaan? Yritän saada aina mahdutettua päivään mahdollisimman monta asiaa, mutta järkevintä olisi keskittyä johonkin tiettyyn ja unohtaa hoppuilu. Tiedän monesti jo etukäteen, etten välttämättä ehdi, mutta miten voikaan olla niin vaikeaa sanoa joihinkin asioihin ei ja olla realisti!? Olisi hyvä tehdä rauhallisesti asiat loppuun miettimättä liikaa mitä on luvassa seuraavaksi.

Yksi aikaoptimistin huonoista piirteistä on myös myöhästely, jota harrastan säännöllisen epäsäännöllisesti. En ole elämäntapamyöhästelijä, mutta minulla on kuitenkin vaikeuksia olla ajoissa sovittujen menojen kohdalla. Saatan ajatella, että minulla on vielä pari tuntia aikaa valmistautua ja alan räplätä puhelintani sen sijaan, että menisin esimerkiksi suihkuun. Vaikka olisi kuinka paljon aikaa jäljellä, tulee minulle melkein aina kiire. En jotenkin osaa hahmottaa sitä miten paljon jokin tietty asia kestää. Kroonisen myöhästelyn hallitsemiseksi on olemassa erilaisia keinoja, niin kuin esimerkiksi kellon siirtäminen eteenpäin. Toinen konsti on miettiä ja ajoittaa oma aikataulu niin, että huijaa itseään menemään paikan päälle 5-10 minuuttia aikaisemmin, jolloin on luultavasti juuri sovittuun aikaan perillä. Löytyykö lukijoistani hengenheimolaisia tähän aiheeseen? Olisi kiva tietää muiden vinkkejä siihen miten ajankäyttöä voi hallita!

xx Didem

4 Responses

  1. Heips! Olin keikalla, itseasiassa viereisessä aitiossa sun kanssa! Hymyilin sulle nopeastikkin, mutta rohkeus ei riittäny sanoa mitään. Hymyilit kyllä lämpimästo takas. Näytit kauniilta! Oon itseasiassa se tyttö, joka laitteli sulle stailauksesta sähköpostii.

    1. No heippa! Siis mullahan nousi jäätävä kuume tuon keikan jälkeen..kirjoitin just postauksenkin aiheesta. Mutta siis mitä mitä ?? Sä olet ollut siinä vieressä, etkä sanonut mitään..eikä. Olis ollut täydellinen hetki jutella. 🙂 Me kaikki tytöt kyllä nautittiin täysin rinnoin keikasta, kuten varmasti huomasit…hahah. Hei jatketaan juttua sähköpostitse. Hyvä kun kirjoitit! xx

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *