OMAN ELÄMÄNI MALLI

 

 

Järjestelin ja putsasin yksi päivä korkkareitani, ja aloin miettiä monta kertaa olen kutakin käyttänyt ja missä yhteydessä. Faktahan on se, että on selkeästi olemassa kahdenlaisia korkokenkiä; sellaisia joita tykkää enimmäkseen vain ihastella ja joiden kanssa sipsutella kotona aamutakissa sekä niitä, jotka vedän jalkaan aina, kun haluan hyvin istuvat ja tukevat korolliset kengät antamaan ryhtiä. Sen lisäksi, että korkeat korot tekevät sääristä pitkät ja näyttävät, tekevät ne myös olon seksikkään voimalliseksi ja itsevarman naiselliseksi. Olen kuitenkin sillä kannalla, että mukavuus ennen kaikkea. Valitsen kaapista ensisijaisesti ne kengät, joiden kohdalla minun ei tarvitse miettiä mitään, jalkoihini ei satu ja askel on kevyt. Tällaiset ovat esimerkiksi Zarasta ostetut sukkabootsit, joita voin huoletta yhdistellä kaikkien eri asujen kanssa. Käytännölliset korkokengät sopivat siis mahdollisimman monen asun kanssa, niissä ei ole liian korkea korko, ne eivät purista tai hankaa ja ne hengittävät.

Olen huomannut, että pakkaan reissuun mukaan yleensä sellaisia kenkäpareja, joita ei muuten tule niin paljon käytettyä. Vaikka matkoilla tulee paljon käveltyä, on mukaan ihana pakata sellaisia korkokenkiä, joilla voi näyttäytyä jossain erityisessä paikassa ja tuntea olonsa samalla jollain tavalla erityiseksi. Viime vuonna kävelin Suomessa suurimman osan kesästä pelkillä tennareilla. Liian harvoin tulee eteen sellaisia fiinejä juttuja missä saisi kunnolla keikistellä 😀 En voisi nimittäin kuvitella tepastelevani Helsingin keskustan mukulakivillä Louboutineitteni kanssa. Välillä on tosin ihana vain vetäistä kyseiset kengät jalkaan, poseerata kameralle ja nauttia hetken oman elämäni malli -momentista!

 

Aurinkoista perjantaita!

 

xx Didem

3 Responses

  1. Et kauheasti oo toteuttanut viime aikoina muita, kun asu postauksia. Lifestyle ja kauneus artikkelit jääneet, vaikka niitä on toivottu 🙂

  2. Vau, oot kyllä niin upea! Itelläkin korkkarit ollut jostain syystä vähemmällä käytöllä, mutta ehkä näiden kuvien innoittamana sitä laittaakin mieluummin me viidentuuman korot enskerralla.. ?

Leave a Reply

Your email address will not be published.