PERFECT HAIR WAVES

 

Kuvat Sara Vanninen

 

Olen lähes koko elämäni haaveillut terveistä, vahvoista, kiiltävistä ja hyvinvoivista hiuksista. Sellaisista hiuksista, jotka huokuu eloisuutta tyvestä latvaan asti. Tänä päivänä voin ylpeänä sanoa, että omistan unelmieni hiukset. Tiesittekö, että hiuksetkin voivat kokea shokin? Hiustenlähtöön vaikuttaa erilaiset asiat, kuten ihmisen terveydentila, raskaus, yksipuolinen ruokavalio, ikääntyminen, hiusten rasitus (pidennykset, radikaaliset värjäykset). Luin, että ravinnon merkitys hiusten kuntoon, vaikuttaa vain vähäsen. Tärkeintä on syödä monipuolisesti, jotta saa kaikki vitamiinit, joita hiukset tarvitsevat.

Minun hiukseni kokivat shokin Lucan odotuksen aikana. Tämä oli hyvä shokki ja iso muutos, jotka ovat vaikuttaneet itsetuntooni ja olemukseeni paljonkin tänä päivänä. Raskaus muutti hiusteni laatua. Aiemmin hiukseni olivat lampaanvillaa ja nykyään ne kiiltävät ja saan sormet hiusten läpi, ilman että ne jää puolitiehen takkujen takia. Latvatkaan eivät enää näytä kärähtäneiltä ja elottomilta. Olen noin kolme vuotta nyt leikannut hiuksiani säännöllisesti ja nykyään hiukseni myös kasvaa hurjaa vauhtia. Hiukseni eivät ole mitenkään erityisen paksut, mutta niitä on silti paljon ja ne ovat iso osa omaa tyyliäni.

Saan paljon kyselyitä hiuksistani ja näissä kuvissa ruotsalainen huippustailisti oli loihtinut minulle rennot laineet suoristusraudalla. Tällaisia laineita osaan nykyään tehdä myös itse, kiitos Sharonille.

Minun hiusrutiini:

Pesen hiukseni 3 – 4 kertaa viikossa (riippuu miten käyn salilla)

Hiukseni voivat tällä hetkellä niin hyvin, etten ole hetkeen käyttänyt hiusnaamiota, mutta kuiville hiuksille suosittelen hiusnaamion käyttöä kerran viikossa. Tehohoidot tekevät ihmeitä!

Pesen hiukset kunnolla ja muistan aina hieroa päänahkaa samalla kun pesen. Päänahan aktivointi on tärkeä osa hiusten pesua. Hoitoaineen annan vaikuttaa sen ajan kun sheivaan ja pesen vartalon.

Pyyhekuiviin hiuksiin käytän välillä muotoiluvaahtoa. Selviän hyvin myös ilman mitään tuotteita, mutta koska hiuslaatuni on niin hieno, niin minun kannattaa käyttää tuotteita, jotta saan enemmän rakennetta ja volyymia niihin.

Kuivaan hiukset aina ylösalaisin. On iso ero, föönaako hiukset vai ei. Olen siis pää ylösalaisin, yhdessä kädessä fööni ja toisessa harja. Näin saan parhaimman lopputuloksen.

Jos haluan tehdä laineet föönauksen jälkeen, niin jatkan hiusrutiiniani suihkauttamalla lämpösuojaa ja jakamalla hiukseni kahteen osaan. Korvasta korvaan. Kiepautan hiukset ylös ja aloitan laineiden tekemisen niskahiuksista.

Suoristusraudalla saa kivoja siksak kiharoita (ei niin pehmeitä) kääntämällä rautaa 180 astetta yhteen suuntaan ja sit toisen suuntaan sama. Mitä pienempiä osia, niin sitä kiharampaa.

Eli 180 astetta yhteen suuntaan, sit vedetään alas, käännetään toiseen suntaan ja vedetään taas alas 🙂 Ymmärsittekö?

Lopuksi voi laittaa vaikka kiiltosuihketta, suolasuihketta ja itselleni ihan must tuote on hiusspray.

xx Didem

 

22 Responses

  1. Tästä postauksesta tuli jotenkin tosi hyvä mieli! 🙂 ihanas kuulla, et blogailu (en tiiä onko toi oikee sana?) tuntuu susta edelleen hyvältä ja et ennen kaikkea teet ja työstät sitä niin kuin susta parhaimmalta tuntuu. Kaikkia kun ei voi mielyttää niin varmaan kovin moni lukija ei voi sanoa tykkäävänsä sun jokaikisestä postauksesta. Mulle riittää et tykkään useimmista, sekä sun tavasta ilmaista itseäsi blogin kautta. Oot niin pirteä lisä tusinablogien maailmassa.
    Tsemppiä ja mukavaa syksyä sinne Suomeen! 🙂 xx

  2. <3

    Tee sellasia postauksia mitkä tuntuu siihen hetkeen sopivalta, välillä enemmän höpinää, välillä muotia, se on sun persoona joka kumminkin tuo ja pitää lukijoita 🙂

    Toi kirppis/tapaaminen on kiva idea!

  3. Ihana Didem <3 Mulle tuli niin hyvä fiilis, että vuorovaikutat lukijoiden kanssa ja näin nopeasti vielä, kuuntelet mitä he haluavat ja toteutat sen! Onnellisen näköisiä kuvia noi asukuvat ja ihana teksti. Tervetuloa Suomeen! 😉 Mun mielestä parhautta sun blogissa on ollut ehdottomasti ne pienet videopätkät missä höpöttelet, ihan vaikka olisit odottamassa bussia tms. Rentoudellaan ja sun asenteella ne erottaa sut muista blogeista. Niitä lisää!!

  4. Olipas kiva kirjoitus, jossa samalla inspiroivat asukuvat! Juuri mitä tykkään lukea blogissasi. Kiitos!

    Jostain syystä en pystynyt kommentoimaan Lontoon postaustasi. Aivan upeita kuvia. Itse asuin kymmenisen vuotta Chelseassa, off Kings Road. Juurikin siinä yhdessä kuvassa näkyneen Zadig & Voltaire kaupan lähellä. Siinä vieressä oleva Waitrose oli mun lähikauppa. Aivan ihanaa aikaa oli se! 🙂 Eli siis nautinnollista Lontoon aikaa siskollesi!
    Ja tervetuloa pysyväisemmin Suomeen sinulle ja Lucalle. T. Myös paluumuuttaja

  5. Ihanaa että kirjoitit pitkästä aikaa tällaisen postauksen! Pidän kovasti muoti- ja vaatejutuista mutta mielestäni lifestylepostauksesi ovat myös ihania ja tuovat blogiisi juuri sen oman suolan. Olen samoilla linjoilla muiden kanssa, mielestäni viime aikoina kun olet kirjoittanut vain muodista ja vaatteista blogistasi on kadonnut se tietynlainen lämpö minkä vuoksi blogiasi aloin joskus lukemaan. Mukavaa jos palaisit osittain takaisin rentoihin hassuttelupostauksiin muotihömpötyksien rinnalle.

    Hyvää syksyä teidän perheelle ja keep up the good work girl! 🙂

  6. Oi ihanaa, kun pitkästä aikaa tällästä postausta <3 Toki oon tykännyt viime aikoina olleista asukuva-postauksista, mutta tämä jotenkin erityisen kiva! Ja olisin todellakin kiinnostunut blogikirppiksestä/ sinun tapaamisesta:)

  7. Hei,
    Olipa kiva törmätä tänään Prismassa..ja että uskalsin moikata sua. Sunnuntai-lookkini kun ei ollut parhaasta päästä verrattuna sinuun 🙂 Ja hyvä, kun löysin tämän taas bloglovinin kautta. Täytyy myöntää, että on tullut luettua vähemmän. Kaipaan myös niitä sun höpötyksiä ja arkipäiväisiä juttuja. Toki muotoa jne. on myös kiva lukea, koska sulla on silmää kaikelle kauniille. Toivottavasti törmätään taas joskus täällä Riksussa. Mukavaa syksyn jatkoa sinulle! Ps. Luca on kyllä söpö pikkumies!

    1. Hänen työt on ulkomailla. Mutta siis meillä jatkuu ihan sama arki kun aiemminkin..Talvet Jenkeissä. 🙂

  8. Kiitoksia ihana mahtavista, tsemppaavista ja hurjan positiivisista kommenteista kaikille. Olette ihan parhaita ja haluan pian päästä tapaamaan kaikkia teitä. 🙂

    Tällä viikollatarkoitus suunnitella sitä blogikirppistä, joten hope pääsen asap ilmoittamaan päivän ja ajan myös teille.

    Aurinkoista päivää rakkaat!

  9. Ihana Didem! Varmaan eka kommentti multa ikinä sulle! Sä vaikutat vaan niin ihanalta ihmiseltä ja ennen kaikkea aidolta ihmiseltä ja vaikka täällä on paljon just pinnallisia juttuja ja merkkilaukkuja ja ns. “lukuselämää” niin jotenkin vaikutat vaan niin maanläheiseltä.. Näytät todella elinvoimaiselta ja hehkut.. Mutta sun jutuista pätellen se hyvinvointi lähtee todella sisältä.. Sisäisestä tasapainosta ja pienistä asioista mitkä tekevät onnelliseksi.. Tarkoitan aamukahvi, aamupuuro, vastaantulevan hymy, lucan kanssa vietetyt hetket jne.. Tai tämä vain mun fiilis mikä välittynyt mulle.. Tai näin ainakin itse ajattelen onnellisuudesta.. Heh sekavaa! Mutta olet esikuva aitoudellasi ja rohkeudellasi, ja toivon sulle kaikea hyvää.. Pari kuukautta sitten näin sut itiksessä kiidit kamalaa vauhtia ohi ja kun menit uudestaan mun ohi huomasin vasta kaukaa harmitti olisin halunnut välittää nämä fiilikset kasvotusten sulle mutta ehkä seuraavalla kerralla.. ja jos en velä sanonut mullekkin tuli tosi hyvä ja jopa onnellinen fiilis tästä postauksesta! Toivottavasti ei mennyt liian sekavaksi.. Mukavaa maanantaita <3

  10. Mun on pitanyt jo pitkaan kommentoida samaa. Sun blogissa parasta on sun ajatukset ja sun lifestylejutut. Muotikuvatkin on kivoja, mutta niista puuttuu syvyys eika sun persoona vality yhta hyvin kuin silloin kun annat ajatusten juosta blogiin. Takaisin oikea Didem!

  11. Ihanaa Didem, Ihanaa! Blogikirppis olisi aivan mahtava!! Itse aivan varmasti tulossa jos ajankohta sopii. Ja olisi kiva taas katsella jotain sinun videoitasi(kuulumisista,asuista,ruoanlaitosta mistä vaan) jos niitä aina sillon tällön taas laittaisit. Ja oletko harkinnut snapchatin tekoa? Se olisi aivan mahtava tapa seurata sinun arkeasi, suosittelen!

  12. Olipa ihana lukee tää postaus! Tällaisilla aidoilla blogiteksteillä olet ainakin muhun alunperin tehnytkin vaikutuksen, joten kiva kun kirjoitit taas tällee “syvempiä” kuulumisia 🙂

  13. VIHDOIN!! Mulla on jo pitkään ollu ajatuksessa kysyä että millon tulee sitä oikeata Didem tekstiä. Oon huomannu että sun blogi on muuttunu paljon ja todella vähäsanaiseksi. Mä itse tykkään siitä tyylistäsi kirjoittaa mitä blogin alkutaival oli. Miten teillä arki toimii jos M lähtee Sveitsiin? Näettekö viikonloppuisin vai menettekö vierailemaan aina toisinaan viikoksi sinne? Olisi myös ihanaa että pitäisit kirppis-huutista blogissa vaatteista/tavaroista niin että ne jotka asuu vaikkapa pohjpisessa pääsisivät osallistumaan. Kaikilla ei välttämättä ole mahdollisuutta saapua tapaamiseen.

  14. Ihana postaus Didem! Ensimmäistä kertaa ikinä kommentoin mihinkään blogiin,mutta nyt oli pakko!<3
    Hömpöttely juttusi tuovat aivan oman särmän blogiisi ja se on suuri syy miksi blogiasi niin aktiivisesti seuraan. On ihanaa miten uskallat rohkeasti tuoda omat mielipiteesi esille blogissa ja olla oma itsesi. Olet myös saanut minut harkitsemaan blogin aloittamista. 😉

    1. Malla 😀 hahah…sanainen arkkuni on nyt auki joo..mua naurattaa tää. 😀

      Have a good one beib!

      xx

  15. Moi !
    Pakko myöntää, etten ollut huomannut blogin pinnalliseksi muuttumista kuin vasta nyt, kun asian otit puheeksi!
    Aloin miettiä asiaa, ja totta! Koukutuin blogiisi aikoina, jolloin provosoit rohkeilla teksteilläsi ajatuksistasi, ja olen roikkunut mukana ihan vaan koska vaikutat erittäin symppikseltä ja aidolta ihmiseltä, jollainen jokaisen meistä tulisi tuntea, edes näin blogin välityksellä 🙂
    JOTEN, tosi kiva, jos uskallat taas alkaa avata ajatuksiasi, sillä mm. tämän postauksen lukeminen sai hymyilemään 🙂
    Kiitos, terkuin blogisi uskollinen lukija, oli sitten tekstejä tai kuvia 😉

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *