RUNNING AROUND

Photos by Janita Autio

Pressipäivät on merkitty kalenteriini hyvissä ajoin ja odotan niitä aina suurella innolla. Seuratkaa menoani snäpin kautta. Janitasta on tullut myös osa blogimaailmaa ja hän kulkee iisisti mukana näissä ja tuntee jo lähes kaikki tyypit. Päivän aikana tapaa paljon ihmisiä ja tänäänkin loppupäivästä mentiin isommalla porukalla lounastaa ja juttelee mielenkiintoisia blogiin liittyviä asioita. Olen sanonut tämän aiemminkin, mutta sanon sen uudestaan: Olen tutustunut niin hienoihin uusiin ihmisiin työni kautta.

Toimin yleensä pienen stressin alla tehokkaammin, mutta tänä iltana en ole ollut mitenkään erityisen aikaansaava. Olen höpötellyt puhelimessa koko illan, sen sijaan, että olisin pessyt pyykit, tyhjentänyt matkalaukun, vienyt roskat, imuroinut, vastannut ihmisten viesteihin, tutkinut yhtä työhön liittyvää juttua, tehnyt kunnon ruokaa (ei pikaruokaa) ja leikkinyt Lucan kanssa ja kuunnellut paremmin hänen juttujaan. Lucalla on niin paljon kerrottavaa ja asiaa nykyään. Vähän ärsyttää, että ilta meni hujauksessa, mutta toisaalta aina ei tarvitse olla niin järjestelmällinen ja täyden kympin äiti. Nyt olenkin sitten entistä tehokkaampi ja sormet näppäilee keyboardia sellaseen tahtiin, että tulee melkein hiki. Tämän postauksen jälkeen siirryn keittiöön, joka on kuin pommin jäljiltä. Keittiön siivouksen jälkeen nopee suihku ja nukkumaan. Unimäärästä pyrin pitämään kiinni, koska huomenna on taas uusi päivä. Kauniita unia.

xx Didem

5 Responses

  1. Kiva kun laitat välillä tavallisiakin asukuvia. Ja wau tuohon edelliseen sellipostaukseen.

    1. Joo tottakai. Body päällä en tuolla kaduilla vetele, joten asut ja muun tyyli on tottakai isoin osa blogiani. 😀 Pidän siitä, että voin leikitellä high fashionin ja streetstylen välillä. Vaihtelevuus on tärkeää, kunhan oma tyyli pysyy. 🙂

      Ihanaa torstaita. Tänään taas tiukka pressipäivä. 🙂

  2. Mihin aikaan viet lapsen hoitoon aamulla? Hesassa voi mennä matkoihin aikaa, vaikkakin kanta-kaupungissa ei taida välimatkat olla niin pitkiä, kun jos asuisi laitamilla.

    Käytkö usein vanhassa kotikaupungissasi?

    Mukavaa kevättä!

    1. Heippa Ulla!

      Vien Lucan yleensä ysin ja kympin välillä hoitoon ja päiväkoti sijaitsee ihan kotikulmilla, joten matka on lyhyt. 

      Käyn viikoittain Riihimäellä. 🙂

      Mukavaa kevättä myös sinulle!

  3. Hei vähänkö freesi takki. Ihana pastellinsävy (ainakin mun koneen näytöllä näyttää menevän vaaleansiniseen). 🙂

    Seuraan sua snäpissä ja sulla on kyllä ihania juttuja siellä ja Luca on niin suloinen 😀 !

    – Charlottaeve / Charlottaeve.com

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *