PANDEMIA-AIKAA

Photos @paperplanesj

Reilu kuukausi takana karanteenia ja nyt on aika hieman summata ajatuksia. En ole kokenut tarpeelliseksi puhua tästä aiheesta, koska tuntuu, että korona-uutisia  tulee aivan joka tuutista. Meillä karanteeni-arki on kuitenkin sujunut hyvin, kun on pitänyt mielen mahdollisimman rentoutuneena. Tämä on kuin ihmismielen koe, kun meidät laitetaan joksikin aikaa neljän seinän sisälle. Alussa seurasin uutisia aktiivisesti, mutta tällä hetkellä välttelen liikaa katsomasta koronaan liittyvää päivittäistä uutisointia. Mietin paljon niitä perheitä, joissa lapset kokevat turvattomuutta kotona. Joillakin kun päivän ainoa lämmin ateria tarjotaan koulussa ja kotona saattaa olla väkivaltaa ja juomista. Kaikki sympatiat menevät lapsille, sillä heistä minulla on aina isoin huoli tässä yhteiskunnassa. Tämä on kovin haastavaa aikaa meistä jokaiselle, mutta erityisesti heikommassa asemassa oleville lapsille ja heidän perheille. Uskon kuitenkin, että tästä selvitään tukemalla ja kuuntelemalla toinen toisiamme.

Listaan tähän muutamia asioita, joita olemme kotona tehneet tänä pandemia-aikana. Ostettiin muutama viikko sitten iso pehmeä jumppamatto, jossa ollaan tehty asanoita ja venytyksiä sekä katsottu niihin liittyviä videoita Youtubesta. Matosta on tullut koko perheen suosikki. Myönnän, että olen nauttinut laiskottelusta ja siitä, ettei tarvitse lähteä minnekkään. Nyt jos koskaan voi ottaa hetken sitä omaa aikaa ja ladata akkuja. Kävelyt ja päiväretket luonnossa on meidän perheessä ollut menestys. Viime aikoina yhä useampi on hakeutunut luontoon. Meillä on niin kaunis luonto ympärillämme. Itse kasvoin paikkakunnalla, jossa lähimetsä oli muutaman sadan metrin päässä. Rakensin majoja ja vietin paljon aikaa luonnossa. Kotiin tulin vain syömään ja sit takaisin ulos leikkimään. Luca, kaupunkilapsi, kaipaa usein sitä omaa takapihaa ja lähimetsää (joka tietysti mummolassa on edelleen). Sen takia on tärkeä harrastaa erilaisia luontoretkiä ja luontoelämyksiä. Lapsuuden luontokokemukset jäävät mieleen. Lapsi oppii huolehtimaan luonnosta ja ympäristöstä.

Rytmin ylläpitäminen on myös auttanut arjen sekä mielen hallinnassa. Kotikoulu on sujunut mutkattomasti, ilman sen suurempia yhteenottoja Lucan kanssa. Lucalla on kova ikävä koulukavereita ja luokkahenkeä. Lucahan on varsin kekseliäs ja mielikuvituksellinen lapsi. Olen saanut hemmottelua Lucan Helsinki Spa -hoitolassa, joka yllättäen avasi jälleen ovensa konkurssin jälkeen. 😀 Jään seuraamaan mielenkiinnolla Lucan seuraavan yritystoiminnan perustamista.

Karanteeni-kivaa:
  • Pitkät puhelinsoitot ystävien kanssa
  • Maalausta
  • Musiikin, podien ja e-kirjojen kuuntelua
  • Leipomista ja ruoanlaittoa (veikkaan, että aika monesta on kuoriutunut oikea karanteenikokki!)
  • Kaappien järjestelyä ja sorteerausta
  • Verkkokursseja ja uusien taitojen opettelua
  • Sisustamista
  • Dokkareiden katselua. (Yle Areenasta löytyy paljon mielenkiintoisia ohjelmia)
  • Pianonsoittoa (osaan jo soittaa muutaman kappaleen ja laulaa samalla)
  • Youtube-surffailua
  • Vapaata tanssimista ja joogaa
  • Metsäretket ja eväät
  • Erilaisten meikkilookien kokeilua
  • Netflixiä, HBO:ta, Viaplaytä yms. (saa vinkata hyviä sarjoja ja leffoja)
  • Spontaania autoilua (musat täysille)
  • Itsensä hemmottelua naamioilla ja kuorinnoilla (sekä mani ja pedi)
  • Hopea-astioiden kiillottamista
  • Videopuhelut läheisten kanssa (latasin sen House party appin)
  • Lauta- ja palapelit
  • Laulamista (karaoketaustoja löytyy Youtubesta)
  • Pyöräilyt luonnossa
  • Instagram-haasteiden suorittamista (tosin olen jo kyllästynyt niihin)
  • Päiväkirjan tai blogin kirjoittamista tästä ajasta
  • Kuntopiiri (voi tehdä myös kaverin kanssa etänä)
  • Vanhojen kuvien selaamista
  • Vaatteiden siistimistä esim. nukkaimurilla tai kashmirkammalla
  • Sohvalla laiskottelua 😀 Täysin sallittua!

 

xx Didem

 

 

Share on facebook
Share on twitter

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *