SUOLAISET MUFFINIT

 

Varmasti moni teistä on huomannut instagramin puolelta, että perheessämme sairastellaan. Lucalla oli veto pois jo sunnuntaina. Illalla sitten nousi kuume ja siitä asti flunssan oireet ovatkin pahentuneet. Potilas voi kuitenkin tällä hetkellä aika hyvin ja pelaa tuolla huoneessaan. Käytiin tänään haukkaa raitista ilmaa tossa pihalla. Upea sää ollut koko päivän. Alkaa kyllä nopeasti kaipaa raikasta ulkoilmaa, kun istuu neljän seinän sisällä yhdenkin kokonaisen päivän.

Meillä on Lucan kanssa tapana käydä päivän päätteeksi läpi mitkä kolme asiaa ovat olleet parasta päivässä. Eilen illalla sitten sängyssä, vaikka Luca olikin kipeä ja kuumeinen, niin hän halusi tehdä tämän leikin. Suosittelen muillekkin perheille ja miksei aikuisillekkin 🙂 Meillä se on jo osa iltarutiineja, eikä ennen sitä pientä höpöttelyä mennä nukkumaan. Tuollaiset hetket lähentää aikuista ja lasta ja tukee myös lapsen kehitystä. Molempien paras asia päivässä oli, että on saanut olla yhdessä vain kotona <3 Ja totta se on, ihanaa on ollut.

Eilen leivoin suolaisia muffareita, ja koska niistä tuli hyviä niin lupasin jakaa “reseptin” tänne. Varsinaista reseptiä ei ole, koska tein nämä ihan fiilispohjalla, mutta maukkaita niistä silti tuli.

SUOLAISET MUFFINIT

  • Tattarijauhoja
  • Gluteenitonta jauheseosta
  • Tavallista vehnäjauhoa
  • Kaurahiutaleita
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 200 g maitorahkaa
  • Kaura-mantelimaitoa
  • Suolaa
  • 2 kananmunaa
  • Fetajuustoa
  • Aurinkokuivattuja tomaatteja ja purkin öljy
  • Siemeniä

Käytin yhteensä noin 4-5 dl jauhoja. 2 dl tattarijauhoja ja muut jauhot jaoin fiiliksen mukaan. Sekoita kaikki aineet on yhteen. Kaadoin koko aurinkokuivattujen tomaattien purkin öljyn sinne sekaan. Taikina saa olla vähän tahmainen. Jokaisen muffinsin päälle ripottelin siemeniä. Sit vaan 200 asteiseen uuniin noin 15 min. Pinta saa olla rapea. Täytteeksi voi laittaa mitä ikinä keittiöstä löytyy, joten fetajuuston ja tomaatit voi hyvinkin vaihtaa.

xx Didem

4 Responses

  1. Heips! Olin keikalla, itseasiassa viereisessä aitiossa sun kanssa! Hymyilin sulle nopeastikkin, mutta rohkeus ei riittäny sanoa mitään. Hymyilit kyllä lämpimästo takas. Näytit kauniilta! Oon itseasiassa se tyttö, joka laitteli sulle stailauksesta sähköpostii.

    1. No heippa! Siis mullahan nousi jäätävä kuume tuon keikan jälkeen..kirjoitin just postauksenkin aiheesta. Mutta siis mitä mitä ?? Sä olet ollut siinä vieressä, etkä sanonut mitään..eikä. Olis ollut täydellinen hetki jutella. 🙂 Me kaikki tytöt kyllä nautittiin täysin rinnoin keikasta, kuten varmasti huomasit…hahah. Hei jatketaan juttua sähköpostitse. Hyvä kun kirjoitit! xx

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *