SUUNYMPÄRYSIHOTTUMA?

Photos by Sara

Dress // Cubus

Loafers // Massimo Dutti

Eyewear // Ray Ban

Viime keväänä ihoni alkoi oireilemaan kokeiltuani jotain uutta voidetta. Olen aika varma siitä, että juuri tämä kyseinen tuote laukaisi kasvoilleni allergisen reaktion, joka on valitettavasti seurannut minua tähän päivään saakka. Oireet alkoivat juurikin kyseisen tuotteen käytön aikana ja nyt tuntuu siltä, että näpyt vain pahenee. Väillä ihottuma on agressiivisempi ja välillä taas ihostaei juurikaan huomaa mitään. Paitsi minä, joka olen tottunut tasaiseen ja silkkiseen ihoon.

Olenkin muutamaan otteeseen kirjoittanut tänne näistä ihmeellisistä näpyistä, jotka ilmestyy suun sekä silmien ympärille tasaisin väliajoin. Kesällä ajattelin näppyjen johtuvan stressistä ja siitä voiteesta jota kokeilin. Syksyn aikana tajusin kuitenkin, että ihottumani suun ympärillä ei ole ohimenevää ja asialle täytyy tehdä jotain.

Ennen tänne tuloa kävin kasvohoidossa, jolloin kosmetologi mainitsi tästä ikävästä taudista nimeltä suunympärysihottuma (perioraalidermatiitti). Kyseisen taudin laukaisee monesti kosmetiikka tai ehkäisypillereiden lopettaminen. Olen kuluttanut aikaani lueskellen aiheesta  eri keskustelupalstoilla, sekä lääketieteellisiä artikkeleita. Tautia ei tunneta vielä niin hyvin, joten moni, jotka ovat kärsineet podista, eivät ole saaneet oikeeta hoitoa tälle inhottavalle ihottumalle. Luettuani monia keskusteluita, jäi fiilis, että yleislääkäri ei välttämättä vieläkään osaa auttaa ja moni taudista kärsinyt suosittelikin heti menemään ihotautilääkärille.

Olen 99% varma siitä, että myös minä kärsin tällä hetkellä PODista. Heti kun saavun Suomeen varaan ajan ihotautilääkärille. Tästä inhottavasta vaivasta voi päästä eroon tetrasykliini -antibiooottikuurilla ja rosaccean hoitoon tarkoitetulla voiteella.

Kysyin neuvoa kollegaltani Jenniltä, joka itse on kamppaillut sitkeän taudin kanssa ja kirjoittanut aiheesta paljon blogiin. Ensimmäisellä kerralla hän selätti taudin antibioottikuurilla, mutta ihottuma palasi jonkun ajan päästä takaisin. Nyt viimeksi Jenni hoiti ihon kuntoon ilman lääkkeitä kosmetologin ja dr. Hauschkan tuotteiden avulla. Tärkeää on minimoida kaikki iholle laitettavien raaka-aineiden määrä ja se että ei käytä mitään stimuloivia tuotteita, jotka voisi ärsyttää ihoa entisestään. Vain rauhoittavia juttuja iholle. Käytän perus kosteusvoidetta kasvoilleni. En mitään meikkiä. Enkä peitä näppyjäni millään. Vaivan kanssa voi liikkua ulkona, ilman että vastaantulija katsoisi ihmeellisesti minua, koska ihottumani ei tosiaan ole pahimmasta päästä, eikä sitä toinen välttämättä edes huomaa. Olen myös huomannut, että aamuisin suihkun jälkeen näpyt ovat näkyvimmillään ja rauhoittuvat päivää myöten. Luin jostain, että kasvot kannattaisi pestä Marseille-saippualla? Kuulemma lievittää punaisuutta.

Olen myös siis pohtinut muita vaihtoehtoja antibioottien sijaan. Onko otsonoitu oliiviöljy teille tuttu? Innostuin lukemaan siitä eilen ja innostuin tästä öljystä. Olisko tässä ratkaisu ongelmaani? Tätä ihmeöljyä on saatavilla Ruohonjuurikaupasta tai sen voi tilata Suomen Otsoniterapiasta. Sivuilta löytyy paljon tieto tästä öljystä. Kyseessä on siis parantava öljy, joka auttaa monenlaiseen iho ongelmaan kuten akneen ja allergisiln ihottumiin.

Jos teiltä löytyy kokemuksia, niin jakakaa niitä tänne. Tässä on aihe, josta mielellään keskustelisin.  Kaikki vinkit ovat tervetulleita. Kokeilenko ensin tätä öljykuuria, vai valitsenko suoraan antibiootit?

xx Didem

46 Responses

  1. Moikka! Mulla analysoitiin samainen suunympärysihottuma, ja olen ottanut siihen kaksi kertaa antibioottikuurin. Oireilu palasi ensimmäisen kuurin jälkeen n. 6kk päästä. Tällä viikolla on alkanut taas pelottamaan, että oireilu alkaa uudestaan.. Itse olen myös välttänyt tulisien ruokien syöntiä, koska ne ovat selvästi pahentaneet ihottumaa. Mutta jokatapauksessa, muulla en ole saanut sitä lähtemään kuin antibiooteilla, vaikka se uusiutuikin. Toivottavasti tämä tästä helpottaisi, samoin sulla.. 🙁

    1. Kiitoksia kun jaoit oman tarinasi.
      Joillain oli kananmuna syönti ollut ihottuman syy. Vasta vuosien jälkeen hän oli tajunnut tämän, kun jätti kananmunan pois ruokavaliostaan. Eli tosiaan ruoallakin voi olla merkitys. Täytyy seurailla. Voi kun joku vaan näkisi ihon läpi ja osaisi heti kertoa, mistä tämä johtuu ? Mitä saa syödä, mitä ei. Mitkä voiteet on ok ja mitkä ei ??
      Tsemppiä meille molemmille ❤️

  2. Heippa! Mulla on ollut tuo vaiva kaksi kertaa 15 vuoden aikana. Ja kasvot muuten sileät eli ihan sama ku sulla! Tai oli mulla myös kolmas kerta jolloin lievä ja sain sen pois itsekseen mutta silloin se lähti tyyliin viikossa pois. Kumpaankin ns pahempaan tarvitsin antibioottikuurin, ja varoitukseksi että vaiva voi paheta jos sitä ei saa aisoihin! Mulla levisi se ekan kerran aika pahaksi. Meikkivoide on yksi pahimmista aiheuttajista, mutta minulla myös tietty rasva selkeästi liittyi vaivaan. Toinen pod:in aikaansaava asia on aurinko! Ja vastaavasti myös kylmyys. Kun se on päällä niin ei kannata käyttää mitään ihonhoitotuotteita (rasvoja, ei voimakasta saippuaa jne kyseiseen kohtaan). Antibiootti minulla toimi kyllä, vaikka ei se ole nannaa syödä kuuria ei. Tsemppiä!

    1. Kiitoksia kun jaoit tarinasi ❤️
      Toivottavasti ei enää uusiutuisi tuo piinava vaiva sinulla. Se on aika kova paikka ihmiselle, joka on tottunut lähestulkoon virheettömään ihoon.
      Meikkivoiteita en käytä ja koska en ole elämäni aika hirveesti läträillyt voiteilla/meikeillä, niin en myöskään ole tiennyt ihoni olevan näin herkkä.

      Kallistun varmaan ensin kokeilemaan tuota öljyä (siitä vahvin versio).

      Mukavaa maanantaita ?

  3. Itselläni on ollut tää periorale dermatitis jo monta vuotta, eikä siitä oikein ikinä tunnu pääsevän kunnolla eroon. Mutta oireet (näpyt, punaisuus ja kutina) multa aina katoaa kun käytän Perilox-nimistä voidetta. En tiedä saako sitä Suomesta, mutta sen vaikuttava aine on Metronidazolum 20mg. Pesen myös ihottuma-aluetta aamuin illoin apteekin PH 5.5 saippualla, joka auttaa. Ihotautilääkärini sanoi, että tää johtuu siitä, että oma iho on allerginen sille oman ihon rasvalle, joten siksi usein peseminen auttaa. Toivottavasti tästä on apua ja saat ihottuman hallintaan!

    1. Ikävä kuulla.
      Alkoiko oireilut sinulla aikuisiässä? Onneksi olet löytänyt voiteen ja tavan, jolla pidät ihottuman kurissa, vaikka vaiva ei kokonaan häviäisikään.
      Täytyy tutustua tuohon Perilox -nimiseen voiteeseen. Kiitos vinkistä. Oppiipahan ainakin uusia asioita, jos ei muuta.

      Maanantain iloa sinne ?❤️

  4. Mä ainakin vannon otsonoidun oliiviöljyn nimeen. Mun herkkä ja rasvoittuva iho on pysyny suht hyvässä kunnossa tän aineen kanssa. Heti kun tulee pienikin finni, niin laitan tota ainetta. Nin se ilmeisesti tappaa bakteerit, kun epäpuhtaudet häviää. Omani olen hankkinut juurikin Ruohonjuuresta. Itselläni on käytössä vahva versio tuotteesta.

    1. Kiitoksia ❤️ Niin ihania ihmisiä, jotka välittävät ja jaksaa kirjoittaa omia kokemuksia ja tarinoita. Tulin tosi hyvälle tuulelle pelkästään siitä, että haluatte laittaa aikaanne tähän ja jakaa tänne vinkkejä, kertomuksia ja kokemuksia. ☺️ Niin hyvä fiilis. Olen saanut paljon prive viestejä myös. Jännä ja kiitollinen olo ?
      Saan kokeiluun tämän otsonoidun oliiviöljyn. Taidan ottaa sen vahvimman version siitä. Katsotaan mitä tapahtuu..

      ??

  5. Hanna Raitio on ihan super hyvä ihotautilääkäri, suosittelen varaamaan häneltä ajan.

    1. Kiitoksia suosittelusta ❤️
      On niin kiitollinen olo jokaisesta kommentista ja sähköpostista. Ihania lukijoita minulla ?

  6. Moi ! Mulla ollut sama vaiva kaksi kertaa. Heti ihotautilääkärille! Luonnonkosmetiikka ja höpöhöpö jutut ei tässä toimi. Toi on ihotautilääkäreille tuttu vaiva. Sieltä saat kaiken tarvittavan infon. Sain itse kuriin juurikin antibiotti+rasva kuurilla. Itse aiheuttajaa tautiin ei käsittääkseni tiedetä. Tauti myös voi puhjeta osalle ihmisistä ja toisille taas ei. Itse yritin lääkitä suunympärysihottumaa kortisonilla ns “rahoitella ihoa” voiteella. Iso virhe. Lääkäri tiesi kertoa että kortisonivoide pahentaa tautia. Minulla tauti uusi kerran( noin vuoden sisällä puhkeamisesta) mutta on ollut nyt oireeton 4 vuotta. Tsemppiä, saat ton paholaisen kyllä kuriin.

    1. Onneksi olkoon ❤️ Koska olen kuullut ja lukenut niin monta tarinaa siitä, kuinka tauti vain uusiutuu ja uusiutuu. Toivottavasti ihottuma pysyy poissa for good.

      Kiitoksia myös vinkeistä ❤️

  7. Moikka Didem,

    Varmasti voi olla, että tarvitset lääkekuurin. Mutta se ei tarkoita, että katoaa kokonaan. Mitä suosittelen sinulle on, että käytät vaikka Avene puhdistusmaitoa, joka on tarkoitettu hyvin herkälle iholle ja inc.luottelo on hyvin mini. Käytä vain YHTÄ voidetta aamuin/illoin. En suosittele edes naamioita tai mitään extraa. Anna vaan ihon hengittää. Ja muista suojavoide (uv). Uskon, että rahoittuu. Ja voi myös johtua, jos olet tiehaan tahtiin kokeillu paljon tuotteita tai vaihtanut usein. On monta syytä mikä sen laukasee. Mutta iho ei kestä, jos tuotteita vaihtaa usein. Tsemppiä! Toivottavasti pääset eroon ärsyttävästä vaivasta! 🙂

  8. Uskon et ilman perusvoiteen vaihtoa mikään ei muutu samoin pesuaine kans ratkaiseva ettei se kuivata ja ärsytä ihoa. Lääkärit on moneen juttuun hyviä mut iho-ongelmiin aika heikkoja, koska heidän kannattaa olla osa myyntiorganisaatiota joissa iho-ongelmat hoidetaan asiakkaan kannalta väärällä ja kalliilla konseptilla: mahdollisimman monella tuotteella, lääkärikäynnillä, plastiikkakirurgialla kuorintoineen mikroneulauksineen ym joita sanotaan varmoiks mut heikon lääkärin käsissä googlailulla nekin menee välillä pieleen. Lääkärit määrää voiteita ja öljyjä jotka on todella huonoja iholle. Huulirasvat, shampoot ja pesuaineet kosteuttajineen on sellasia et ne kuorii ja pesee liikaa, toisaalta tukkii ihoa,jolloin pitää kosteuttaa liikaa. Toisaalta tässä on se petollinen homma et koska mm. ruoka-aineet on prosessoituja paljon joka vaikuttaa akneen, esim roaccutan on toimiva aknelääke, jolloin lääkäreiden/lääkefirmojen on helppo huijata ihmisiä kun he samalla auttavat aidosti, jolloin huijatulla on luottamus näihin ihaniin apumiehiin.

    Lisäks et saadaan myyntiä hyvällä katteella ei voida käyttää pelkkiä luonnontuotteita ja laadukkaita komboja vaan siellä on ihoa ärsyttävää halpaa teollista kamaa seassa. Moni luonnontuote on myös heikko ja sopimaton monelle iholle. Esim ceridal liplotion jota lääkärit määrää puhtaiden öljyjen esim rypäleensiemenöljyn tai vastaavaan pohjautuvan kombon sijaan, on vaarallinen teollisen parrafinum liquidumin, halvan roskaöljyn takia, joka on halpaa, tukkii ihon ja aiheuttaa käyttökierteen ja pilaa ihoa. Mut rahaa tehdään kun ihmiset ei tiedä.

    Biothermilla on taas esim tolla samalla konseptilla kamaa mut ne on niin viimeseen asti mietitty et homma toimii jos ei vakavampaa ongelmaa kuten arpia, ihottumaa ja allergiaa. Toki ikääntyminen ym pahenee ajan kanssa näilläkin, sama homma uskon et kaljuuntuminen johtuu yllättävän paljon vääristä pesuaineista jota kaikki käyttää. Pesee liikaa yksinkertaisesti ja sit päälle joutuu laittaa vaikka mitä liikaa tän takia.

    Luonnontuotteissa on yhtä tärkeä löytää laadukkaat ja itselle sopivat tuotteet ja tarkastaa aina aineet, monia myydään luonnollisena mut se riittää et siellä on pari väärää teollista ainetta mukana.

    Oon itse käyttäny nyt oil cleanising methodina rypäleensiemenöljyä mut vähän epämiellyttävä systeemi. Halkeiluihin tuntuu olevan paras pelkkä hellä luonnon pesuaine eikä mitään ainakaan liikaa päälle. Purenuffstuff.co.uk oon tilannu tavaraa. Aattelin kokeilla moisture washia joka perustuu ocm methodiin mut käytännöllisempi ja ei kuori liikaa, mulle tullu vähän arpia kun oli yhdessä vaiheessa sisäänkasvaneita partakarvoja kun jouduin vaihtaa kaikki ihonhoitotuotteet allergian takia eikä toiminu. Toi daily dream cream vois olla kans ihan hyvä, shampoot ja hoitoaineet toimii testatusti ja hiukset paljon elinvoimasemmat. Oon vertaillu biothermin tuotteiden aineosiin koska siellä on myös toimivia ratkaisuja ja katon mitä luonnontuotteita ne käyttää omissa tuotteissa ja matkin niistä tehtyjä luonnontuotteita. Vielä hakusessa itselle sopivat osittain, esim toi puhtaalla öljyllä puhdistus tekee myös jotain laikkuja. Iso duuni löytää parhaat kun ammattiasiantuntemus on tässä osassa lääketiedettä huijaukseen perustuvaa. Lifen oma luonnon huulirasva oli ihan killeri mut en kestä hajustetta joten jäi kertaan käyttö mut huomas heti et tää on tehty palvelemaan ihmistä eikä moraalitonta bisnestä.

    En käyttäis tota saippuaa ehkä pesuun sillä palmuöljy ei oo hyvä etenkään jos ongelmia. Sori pitkä pakina tsemppii.

    1. KIITOS ??❤️☺️
      Uskon, että moni muukin minun lisäkseni, kokee tänne tulleet kertomukset hyödyllisiksi.

      Tiedät paljon!! Osa tästä meni kyl vähän ohi (Liian vaikeita sanoja minulle) ?? mutta pitää lukea uudestaan hitaasti ja ajatuksella.
      Ihania ootte ❤️❤️

      1. Jees tosiaan vielä sen verran tarkennan et pelkkä vesipesu voi olla paras tän tyyppiseen ainakin mun haavaumien kohdalla ollut näin. Tollanen lääkevoide voi olla lyhyenä aikana käytettynä myös ratkaisu, mut pitkäaikaseen voimaan en usko, koska se lääkevoiteessa oleva perusvoide on tai saattaa olla ongelma samaan aikaan kun siinä oleva lääke parantaa= päästävä äkkiä eroon ettei ongelma kroonistu koska se perusvoide samaan aikaan tekee hallaa iholle ja lääkkeen teho myöskin vähenee ajanmyötä toleranssin nousun takia.

        Lääkäreille ja firmoille tää tasapaino vääränlaisen perusaineiden ja hoitavan lääkeaineen kombinaatiossa on eduks heille koska asiakas tai uhri joutuu pysyvään käyttökierteeseen mistä syntyy suurten ja pitkien käyttömäärien ohella monta lääkärinkäyntiä. Tosiaan se syy ton käyttökierteen ohella miks lääketeollisuus ja lääkärit määrää näitä eikä täysin toimivia ratkaisuja on se et luonnontuotteita et voi patentoida ja laittaa reseptin alle tai apteekkiin isolla katteella myyntiin, vaan jouduttaisiin vapaan kilpailun alle ja katteet romahtais.

        Asiat ei ole mustavalkosia, mut tää on sillä tavalla perinteistä ammattihyväksikäyttöä, että osittain autetaan ja osittain viedään, ettei homma ole liian paksua jolloin luottamus menis. Kannattaa kiinnittää ihmisten kans tähän myös huomiota todella paljon, vääristellään myös asioita et kaikki ois muka tasan mut sulla on se outo tunne et kaikki ei natsaa ja suut käy koko ajan. Sen sijaan jos syöpä tms tulee jossa sen parantaminen on lääkäreiden etu ei kannata alkaa ituhipiks.. Homma pelaa myös ovelasti siten et suurin osa paranee kokonaan noilla lääkevoiteilla ym perusvoiteilla joilla ei mitään suurempaa ongelmaa/herkistymää ja puolestaan ihonsa kanssa todella ongelmissa olevista tulee pitkäaikaisia maksumiehiä.

        Sit sitä luottamusta lääkäreihin ja lääketeollisuuteen on vielä enemmän tän ohella just koska lääkärit myös parantaa isoja ihmisille isoja ongelmia (silloinkun on joko ihmisten tietoisuuden takia pakko ettei voi huijata, tai vaihtoehto 2. lääkäreille/lääketeollisuudelle taloudellisesti paras ratkaisu parantaa ihminen), eikä hyväksikäytetty kansa oikein tiedä mihin luottaa, koska ituhipit tekee myös virheitä ja heillä on pienemmät resurssit asioiden markkinointiin, tuotteiden selvittelyyn ja ihmisten perehdyttämiseen. Monesti menee niin et ihmiset kokeilee 30 kemiallista tuotetta ja 1-2 luonnontuotetta, ja jos luonnontuotteet ei natsaa kerralla, siirrytään takas kemiallisiin jossa testataan miljoonaa josta joku (ainakin äkkiseltään sille vaikuttava, pidempi käyttö erikseen) sopiva löytyy. Tai luonnollisina mainostettuihin joissa raaka-aine listan luettuas onkin vaikka mitä. Luonnollisuushan ei ole sen tae että raaka-aine olis tehty laadukkaasti eikä kusetuksella myytäis sekundalaatua ja et se ois sun iholle sopiva eli etsivän työt on merkittäviä. Ilman tietoa rikkaudella ei tee ihan hirveesti, sillä joku pikkukylä Afrikassa saattaa handlata perusasiat paljon paremmin pikkubudjetilla.

      2. Lääkeyhtiöiden vahvuutta kuvaa myös se miten huumebisnes on siirtynyt pääasiassa lääkeyhtiöille. Diapamien myynnillä 500k suomalaisellehan (suurimmalle osalle aivan turhaan) se iso raha tehdään näillä markkinoilla, amfetamiinijohdannaisilla ADHD lapsille vaikka jokainen varmasti tajuaa että heille olisi parempikin ratkaisu varmasti suhteessa rahapanokseen. Subutexkin näyttää olevan suosittu kadulla tilastojen mukaan joka on myös lääkeyhtiön valmistama ja käytetään myös valtion subventoimaan korvaushoitoon (joka on sentään parempi kun et addiktit on streetillä). Tupakkayhtiöt on menettämässä eu:ssa tupakkabisneksen lääkeyhtiöille siten et tupakka kielletään ja nikotiinipillerit astuu täyttämään markkinan (laittoman kaupan ohella) mikäli 2030 savuton suunnitelma onnistuu (en usko). Mun näkemys on se et valtioiden kannattais kansallistaa nää bisnekset sillä poliittinen valta (rikkaissa valtioissa) on suurempi mitä finanssivalta, jolla määrätään puolestaan suhteessa tosi paljon köyhissä maissa, mut toisaalta köyhät maat seuraa rikkaiden päätöksiä tavalla tai toisella.

        Kaikki kusetus perustuu samaan konseptiin vittumaisista poikaystävistä liike-elämään: tarjotaan hieman parempi ratkaisu tai unelma, kasvatetaan systemaattisesti informaatio sekä rahavaltaa jotka kytkeytyy toisiinsa jolloin voi lisätä härskiyttä ja ihmisiä laitetaan halvalla. Oli paljon helpompi olla kun oli kiinnostunu vaan omista asioista eikä aivot toisaalta pelannu liikaa/ollut informaatiota asioista. 😀 Kun näät jonku teinitytön kadulla jolle et voi mennä sanoo tiedätkö mitä sun pitäis tehdä et saat painon ja ihon kuntoon joista sun paha olo osittain näyttää johtuvan. Tai miksen vois löytää toteutusportaan näille asioille/tukea jotain mut jääny häneks tähän saakka ehkä tietyn tasonpuutteen ja kohtalon takia et ollu nyt muuta hommaa. Varsinkin nyt kun menee ulkoisesti huonosti eikä oo sellasta tietynlaista narsistista heilumisen houkutusta, sitä jotenkin on ihan toisella tavalla puhdas auttamaan muita ja olemaan; en tiedä itkeäkkö onnesta henkisen kehityksen puolesta ja tavallaan kohtalon moottoroimasta muiden auttamisesta et voi tuntea saavansa jotain aikaan vai nauraako kauhusta mitä mun oman terveyden kans käy.

        Tähtään siihen et käytännön asiat saatais pelaa joka vois olla osa kulttuurin kehitystä mistä me lopulta elämme, toisinkuin taloudesta, et ihmisillä ois paremmat edellytykset nauttia peruselämästä, ja kulttuuri-ihmisten niin kuin sinunkin todellisuudessa luomana, tähän kansaan vois syntyä upea yhteishenki. Ei se mahtava fiilis synny siitä kun saa kaiken materian mitä haluaa vaan kun avaa esim sun blogilla päivän ja tulee upee fiilis. Oot mahtava persoona, pukeutuja ja tarinankertoja (Y)

      3. Siihen kandee myös kiinnittää huomiota miten luontaistuotteita yritetään myydä mahdollisimman paljon vaikka mihin käyttötarkoituksiin vaikka joku sopii aidosti yleensä aina vaan ensisijaisesti johonkin. Kauppamiehiä hekin. Sama homma kaikkein parasta ja turvallisinta käsittelemätöntä ainetta modifioidaan “tuotekehitetään” markkinoidaan ja nostetaan hinta pilviin vs organic jollei tehty mitään ja toimii paremmin. Tehdään vähän valheellisia tutkimuksia ja niillä rahaa. Lyhyellä välillä voi näyttää paremmalle mut pitkän päälle usein haitallisia sekä kuluttajalle kalliita ratkaisuja. Saa olla aika valppaana mihin ryhtyy sillä panokset kovat esim pilaantunu terveys tai ulkonäkö.

  9. Sinulla Didem kyllä onkin todella upea iho ja uskon että saat tuon vaivan kuriin. Luin ihan mielenkiinnolla nämä lukijoiden kannustavat kommentit, vaikka itselläni ks ongelmaa ei olekaan, mutta opin ainakin sen ettei kasvovoiteita pidä kovin usein vaihdella. Olen nimittäin itse syllistynyt siihen, mutta nyt aion ehdottomasti kiinnittää enemmän huomiota ihonhoitorutiineihin ja tuotteisiin, mitä käytän. Ihanaa päivää sinulle! ?

    1. Kiitos muru ❤️

      Joo, täällä näyttää olevan paljonkin tietävää porukkaa! Ihan mahtavaa.
      Kasvoille ei pitäisi laittaa mitään ylimääräistä, mitä se ei tarvitse.
      Samoin sinulle Merja ?

  10. Tetrasykliinit kehiin, ei siinä valitettavasti muu auta.
    Kiusallinen, mutta selätettävissä oleva vaiva. Tsemppiä!

    1. Olen tullut siihen päätökseen, että kokeilen ensin monien suosittelemaa otsonoitua oliiviöljyä. Jos ei toimi, niin sitten ne tetrasykliinit kehiin. Kiitos paljon <3

  11. Minulla on ihottumiin (ei suunympärysihottuma) auttanut ainoastaan akupunktio. Sairaalan ihotautispesialistitiimi ei osannut auttaa ja määräsi kalliita,vaarallisia voiteita (sivuvaikutuksena esim syöpä). Voin suositella kiinassa kouluttautunutta Jori Vihosta (Kuopiossa). Kehon reaktiot ovat aina yhteydessä mieleen:) usein ainakin. Kiitos blogista, bless!

  12. Moikka! Suosittelen sinkkiä. Itselläni oli samanlaisia oireita eikä antibioottikuurit auttaneet muuta kuin hetkellisesti. Sinkkiä olen syönyt nyt säännöllisesti ja ihoni on todella hyvässä kunnossa ❤️

    1. Kiitos paljon<3 

      Mun piti ostaa sinkkiä tänään, mutta unohdin kaikessa hässäkässä.  Sinkkivoide/sinkin syönti on kai ollut avuksi monelle muullekkin. Meen huomenna heti ostamaan 🙂 

  13. Moi!

    Sisäisesti kannattaa vahvistaa ihoa syömällä Efamolin helokkiöljykapseleita! Vanha kansa jo tiesi käyttää helokkia sisäisesti tulehduksiin varsinkin jos oli iholla 🙂
    Samaten sitä löytyy myös iholle oma versio ♡

    Tsemppii!

    1. Olen tehnyt ihan listan näistä uusista termeistä ja nimistä, joista kommenttiboksi on täyttynyt. En ole kuullutkaan tällaisista kapseleista aiemmin 🙂 Kiitos paljon vaivannäöstä. Olen oikeasti yllättynyt, kuinka niin moni on vaivautunut auttamaan. 

      xx

      1. Heh, aika opettaa! 😉
        Kannattaa kuitenkin aloittaa niin, että ei syö/laita kaikkia ns heti, vaan aloittaa pikkuhiljaa, ja kuulostelee, mikä olo. Öljyt, juuri mm helokki ja oliiviöljy, sekä kalanmaksaöljy (ihan superi myös iholle) tarvitsevat muutaman viikon alkaakseen vaikuttaa. Helokki tasoittaa myös naisen hormonikiertoa.
        Ps. Akupunktioneulat eivät tunnu iholla mitenkään! :))
        Ihanaa loppukuuta myös sinne 🙂

  14. Kerronpa oman tarinankin. Kerran sokoksella käydessä myyjä oli kauhuissaan koska en käytä mitään puhdistusaineita kasvoilleni, pesen pelkästään vedellä aamuin illoin (en meikkaa). Hän sanoi että kaikkien pitää käyttää kasvovettä jne. Ostin kaiken mitä hän suositteli ja Biothermin tuotteinan. Ja siitähän se alkoi.. näppylöitä suun ja silmien ympärillä. Menin ihotautilääkärille ja suunympärysihottumaahan se oli. Sain lääkekuurin ja rasvareseptin, mutta jätin tuon 4 kk:n kuurin syömättä. Ja ohjeeksi sain ettei noita rasvoja ym aineita pidä vaihdella.. niinpä kun sain ihottuman kuriin niin olen jatkanut pelkästään vedellä pesua :D. Eipähän ole tarvinnut iho-oireista kärsiä!

    1. Sellainen ihohuokosia peittävä voide, joka teki ihostani niin silkkisen ja pehmeän 😀 Käytin sitä pari viikkoa ja sen jälkeen iho alkoi reagoimaan. Minulla ei siis edes ole mitään ihohuokosia, joita pitäisi peittää. Innostuin vain siitä voiteesta. Tyhmä minä.

  15. Komppaan paria yllä olevaa, sisältä lähtee ihon hyinvointi. Itse kärsin miljoonista eri iho-onglemista, atooppisesta ekseemasta aurinkoihottumaan ja akneen. Aloin muutama vuosi sitten syömään sinkkiä, ja tänä vuonna aloitin auringonkukkaöljyn syömisen päivittäin, yksi teelusikallinen ihan sellaisenaan aamuisin. Molemmat ovat vaikuttaneet iho hyvinvointiin suuresti, suosittelen kokeilemaan!

  16. Stressi on useimmissa ihottumissa syyllinen. Saatko kaikkia ravinteita riittävästi ? Hammastahnat, suuvedet ? Onko tarttunut toiselta henkilöltä, onko hänetkin hoidettava ?

  17. Hei pakko kommentoida tätä itsellekin niin läheistä asiaa… mä sairastuin tähän odottaessani keskimmäistä lastani ööö… 12 v sitten. Podin tätä monta vuotta, en ehtinyt itsestäni huolehtia niin jotenkin se röhnäinen suupieli vaan kuului kuvaan. Hammaslääkärini, onneksi siitä oli ihmeissään, ja hänen avustuksellaan kaikenlaista kokeiltiin. Siinä vierähti valitettavasti monta vuotta… sitten se sama ihottuma tuli silmäkulmaankin ja sain tarpeekseni. Menin lääkärille, hän määräsi Rosazol-ruusufinnin hoitoon tarkoitettua voidetta. Jos se ei olisi auttanut, sitten olisi tullut antibioottikuuri. Useiden päivien rasvauksen tuloksena iho parani! Nyt mulla on Rosazolia koko ajan saatavilla ja voitelen sillä kun suupielet alkaa nyppyyntymään. Tähän asti se on auttanut, ja välillä on jaksoja että sitä ei tarvita. Mutta kyllä tämä tosi pitkäkestoiselta vaivalta tosiaan vaikuttaa, mut itse olen avun tällä Rosazol-voiteella saanut, ja nykyisin sitä saa ilman reseptiä apteekista!

  18. Moikka!

    Nyt ikävästi haluan todeta, että blogisi laatu tuntuu jotenkin huonontuneen. Joko postaat mainos postauksen silloin tällöin tai lähinnä kuvia itsestäsi. Vaivannäkö puuttuu kokonaan esimerkiksi, että kuvaisit itse juttuja, vaatekappaleita tai tekisit vinkki postauksia. En todellakaan tahtoisi verrata ja tämähän on sun blogi juuri sellainen kun itse haluat, mutta esimerkiksi Johanna Piispa julkaisee monipuolisesti erilaisia juttuja etenkin muoti vinkkejä tai Julia Toivola paljon reseptejä. Sulla on vain kuvaaja, joka kuvaa sinua, mutta tuntuu, että et ihan kamalasti enää jaksa nähdä vaivaa. Toki syynäsi voi olla se, että rahasta sulla ei ole pulaa ja teet tätä ehkä vain huviksi tai julkisuuden takia? Ja siis en oikeasti aidosti tehnyt tätä kommenttia ilkeilläkseni. Jos et kiinnostaisi mua en kommentoisi vaan antaisin olla ja lakkaisin lukemasta sun blogia ☺️

    1. Moikka <3 

      Kiitos, että sanot ääneen mitä ajattelet. Tällaiset palautteet pistävät aina miettimään ja hyvä niin. Ensiksi haluan sanoa sen, että rahalla tai julkisuudella ei ole mitään tekemistä blogini panostuksen kanssa. Toiseksi haluan sanoa, että rakastan blogin pitämistä. Joku saattaa ajatella, että tämä on ihan pikku juttu, mutta minulla ainakin kuluu aikaa postausten tekoon, ideointiin. Inspiraatiota löytyy paljon, mutta tuntuu, että aikani ei riitä tarpeeksi monipuolisiin postauksiin tällä hetkellä. Täällä Jenkeissä olen osittain myös lomalla ja viettämässä aikaa perheeni kanssa. Suomessa minulla on erilainen arki, toimiva sellainen. Luca käy päiväkodissa, jolloin minulla on päivisin aikaa panostaa ihan eri tavalla blogiin ja sen sisältöön. Täällä Jenkeissä kun Luca herää, niin syödään aamupala ja lähdetään useimmiten ulos puistoon tai jonnekkin viettää päivää. Sit alkaa lasten haku koulusta. Vanhimmat lapset pääsevät viideltä koulusta, jonka jälkeen tullaan meille tekemään ruokaa tai käydään jossain syömässä. Kello on aika paljon, kun istahdan koneen äärelle. Lucallakin riittää sen verran juttua tämän ikäisenä, että mun keskittyminen kuvien muokkauksiin ja kirjoittamiseen keskeytyy aika monta kertaa illan aikana, silloin kun Luca pyörii ympärillä. Toinen rasittava tekijä on äärettömän hidas netti. Tänäänkin kuvien lataamiseen meni yli tunti aikaa. Se on turhauttavaa. Tämä on kuitenkin vain väliaikainen jakso täällä. Lasten kanssa meno on aina vähän erilaisempaa. Joten, tämänhetkinen syy on tosiaan loma, perhe ja erilainen lapsiarki. 

      Jos saisit toivoa kolme asiaa blogiini niin mitkä ne olisi? Mitä haluaisit lukea/nähdä enemmän blogissani? Mikä tekisi blogistani monipuolisemman? En ole kuva kollaasien suurin ystävä, joten niitä ei tulla näkemään täällä, mutta muuten otan toiveita vastaan 🙂

      Toivottavasti vastaat pian <3

      xx 

  19. Moi! Miltä konseptilta sun mystoryn ihanat yöpuvut oli? Onkoha sellasia tilattavissa <3 Onko muuten tullu siellä shoppailtua?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *