








KUVAT ANGELINA ILMAST
Aikamoinen tunteiden vuoristorata ollut tämä viikonloppu. Miten paljon omaa asemaa voikaan hyödyntää erilaisilla hyvillä teoilla. Järjestin viikonloppuna Instagramissani joulukalenteriarvonnan. Arvontaan pystyi osallistumaan jättämällä kommentin kuvan alle. 200 kommenttia tuli ja luin ne monta kertaa läpi kyyneleet silmissä. Koskettavia tarinoita. Eilen vein kolmelle itselleni tuntemattomalle naiselle kalenterin. Nämä kohtaamiset jäävät ikuisesti mieleeni. Niin paljon tunteita, kyyneleitä, voimaannuttavia sanoja ja tarinoita. Minulla on sellainen olo, että tulen olemaan näiden naisten elämässä jollain tavalla tulevaisuudessa vielä, tavalla tai toisella.
Voin paljon paremmin kun voin auttaa muita. Hyvän tekeminen kun ei myöskään vaadi suuria. Se pieni ele oikeaan aikaan, voi tehdä ihmeitä toiselle. Minulle on tärkeää tavata ne ihmiset, katsoa heitä silmiin, hymyillä ja välittää heille aito välittämisen tunne. Halusin, että kalenteri arvontaan osallistujat asuivat täällä pääkaupunkiseudulla, jotta itse pystyn toimittaa kalenterit heille. Koen vahvasti, että haluan jatkossa hyödyntää asemaani vaikuttajana myöskin tämän tyyppisissä asioissa. Haluan tuottaa iloa muille ja minun kohdallani tällainen henkilökohtainen auttaminen, jossa pääsen tapaamaan kasvotusten ihmisiä sopii parhaiten. Näinkin pienen asian jälkeen kuten kalenterin antamisesta, jäi niin hyvä mieli ja tuntuu, että minun kuuluisi tehdä tällaisia asioita paljon enemmän! Ei mulla muuta tänään 🙂
Paras tapa tulla onnelliseksi on auttaa toisia. Anna siis hyvän kiertää.
KUVAT
4 Responses
Ihania kuvia! Mistä toi sun valkoinen paita on?
Paita on Bikbokin 🙂 Se on ihana ja mukava päällä. Suosittelen.
Heips! Olin keikalla, itseasiassa viereisessä aitiossa sun kanssa! Hymyilin sulle nopeastikkin, mutta rohkeus ei riittäny sanoa mitään. Hymyilit kyllä lämpimästo takas. Näytit kauniilta! Oon itseasiassa se tyttö, joka laitteli sulle stailauksesta sähköpostii.
No heippa! Siis mullahan nousi jäätävä kuume tuon keikan jälkeen..kirjoitin just postauksenkin aiheesta. Mutta siis mitä mitä ?? Sä olet ollut siinä vieressä, etkä sanonut mitään..eikä. Olis ollut täydellinen hetki jutella. 🙂 Me kaikki tytöt kyllä nautittiin täysin rinnoin keikasta, kuten varmasti huomasit…hahah. Hei jatketaan juttua sähköpostitse. Hyvä kun kirjoitit! xx