




Kuvat Karoliina Jääskeläinen
Huomenna herään kolmekymppisenä. Ajatukset uudesta vuosikymmenestä ja sen tuomista muutoksista, ei ainakaan vielä ole aiheuttanut harmaita hiuksia. Pitää vain hyväksyä se luonnollinen fakta, että ei tässä ainakaan nuorru. Vielä kun ei ole ikäkriisi iskenyt, niin en myöskään tiedä kuinka selättää ne ahdistuksen tunteet. Lupaan tehdä listaa ja vinkkaa positiivisesta ajattelusta, kun kriisi niistä ikääntymisen merkeistä alkaa heitellä mielialaani. Vielä ei ole sen aika 🙂
Elämäntyylini säilyy ihan samanlaisena kuin tähänkin saakka! Uskon, että tietynlainen ajattelu ja asenne elämään vaikuttaa vanhenemiseen. Jos säilyttää lapsenmielisyyden, myönteisen elämänasenteen, iloisuuden ja tyytyväisyyden omaan elämäänsä ja minä -kuvaan, on elämä paljon rennompaa. Tämän olen oppinut vuosien varrella ja aina teillekkin välillä kirjoitellut asiasta. Olen aina uskonut itseeni ja omiin kykyihin. Olen myös oppinut, että kaikkea ei voi hallita. Jos elämä on vuodesta toiseen pelkkää selviytymistä, on hyvä pohtia kuinka päästä eroon stressikierteestä. Stressiä voi myös opetella hallitsemaan oikein. Altistun helposti stressiin, joten voisin joskus kirjoittaa teille kuinka olen vuosien varrella oppinut hellittämään stressiä, hyväksymään asioita ja elää elämää kevyemmin, jotka aiemmin (nuorempana) lisäsi turhaa stressiä.
Tänään aion nauttia päivästä lasten kanssa. Ollaan menossa Itse Ilkimys 3 -ennakkonäytökseen. Saatiin lapset juhannuksena meille kesäksi. Mieheni vanhin tytär on jo niin vanha, että hän tässä vieressäni istuu läppärin kanssa ja täyttää yliopisto hakemuksia. Jenkeissä, virallinen haku yliopistoihin alkaa puoli vuotta aikaisemmin, mutta moni aloittaa prosessin jo ennen sitä. Ennillä on kuitenkin niin hyvät lähtökohdat omien saavutusten suhteen, että hän voi hakea periaatteessa minne vaan.
Mitä teille kuuluu? Onko kesäpäiville postaustoiveita?
xx Didem
4 Responses
Ihania kuvia! Mistä toi sun valkoinen paita on?
Paita on Bikbokin 🙂 Se on ihana ja mukava päällä. Suosittelen.
Heips! Olin keikalla, itseasiassa viereisessä aitiossa sun kanssa! Hymyilin sulle nopeastikkin, mutta rohkeus ei riittäny sanoa mitään. Hymyilit kyllä lämpimästo takas. Näytit kauniilta! Oon itseasiassa se tyttö, joka laitteli sulle stailauksesta sähköpostii.
No heippa! Siis mullahan nousi jäätävä kuume tuon keikan jälkeen..kirjoitin just postauksenkin aiheesta. Mutta siis mitä mitä ?? Sä olet ollut siinä vieressä, etkä sanonut mitään..eikä. Olis ollut täydellinen hetki jutella. 🙂 Me kaikki tytöt kyllä nautittiin täysin rinnoin keikasta, kuten varmasti huomasit…hahah. Hei jatketaan juttua sähköpostitse. Hyvä kun kirjoitit! xx