TODAY’S LOOK

Photos by Sara

Knitwear // Lindex

Tshirt // Lindex

Leatherjacket // Samsøe&Samsøe 

Jeans // Kappahl

Shoes // Pavement

Ärsyttää niin paljon kuinka minulla usein käy näin, että postauksen kanssa tulee niin hirvee kiire. Voin istua tunteja koneella, mutta ongelmana on keskittyminen yhteen asiaan. Keskittyminen herpaantuu herkimmin sillloin, kun olen innoissani jostain asiasta, useimmiten olen samaan aikaan fiiliksissä monestakin hyvästä jutusta. Päätin hetki sitten, että hankin itselleni järkkärin. Huomaan nimittäin tekeväni erilaisissa tilaisuuksissa sitä, että annan muistikorttini jollekkin, jolla on järkkäri ja haluan, että kuvat otetaan sillä järkkärillä. Toki Canonin kompaktikamerani on täydellinen reissuihin ja tilaisuuksiin, jossa juoksen, mutta asut näyttää vaan paljon paremmalta, kun ne on järkkärillä otettu, enkä myöskään aina halua olla toisten varassa. Järkkäri siis haltuun ja siinä sivussa opettelen myös lightroomin käytön. Nämä kuvat muokkasin ihan vain iphotolla. En pidä liian käsitellyistä kuvista. 

Takaisin tähän postaukseen ja sisältöön. Monesti yhdessä postauksessa voi olla monenlaista asiaa, ilman mitään punaista lankaa, koska kirjoittaminen menee helposti päiväkirjamaiseksi. Luin just yksi päivä jotain vanhoja tekstejäni (omg) ja vaikka en vieläkään kutsuisi itseäni taidokkaaksi kirjoittajaksi, niin olen minä silti kehittynyt tässä vuosien varrella.

Tänään olen juossut tämän näköisenä kaupungilla ja Lindexin järkkäämällä lounaalla. Lindex lanseeraa oman designmallistonsa osana rintasyövän vastaista taistelua, josta jokaisesta myynnistä lahjoitetaan 10% Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen. Pink Collection koostuu  19 vaatteesta ja asusteesta ja tulee kauppoihin lokakuun 6. päivä. Mallistoon kuuluu myös Pink Bracelet, joka näkyy yhdessä kuvassa ja sen tuotto lahjoitetaan Roosa nauha -keräykseen. 

Olette rakkaita.

xx Didem

4 Responses

  1. Heips! Olin keikalla, itseasiassa viereisessä aitiossa sun kanssa! Hymyilin sulle nopeastikkin, mutta rohkeus ei riittäny sanoa mitään. Hymyilit kyllä lämpimästo takas. Näytit kauniilta! Oon itseasiassa se tyttö, joka laitteli sulle stailauksesta sähköpostii.

    1. No heippa! Siis mullahan nousi jäätävä kuume tuon keikan jälkeen..kirjoitin just postauksenkin aiheesta. Mutta siis mitä mitä ?? Sä olet ollut siinä vieressä, etkä sanonut mitään..eikä. Olis ollut täydellinen hetki jutella. 🙂 Me kaikki tytöt kyllä nautittiin täysin rinnoin keikasta, kuten varmasti huomasit…hahah. Hei jatketaan juttua sähköpostitse. Hyvä kun kirjoitit! xx

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *