TREND TIPS

Kesän loppupuoli ja syksyn alku on ollut tosi värikästä aikaa. Saa nähdä kuinka kauan trendi kestää, kunnes syksyn pimeys tuo mukanaan tummia sävyjä pukeutumiseen. Pinnalla ovat tällä hetkellä kaikki ruutu- ja eläinkuosit ja väreissä vahvasti keltainen. Tanskan muotiviikoilla Köpiksessä näkyi paljon erilaisten ruutukuosien yhdistämistä ja väljästi istuvia vaatteita. Erilaisia jakkuja oli yhdistetty rentoihin alaosiin, ja rikottu kokonaisuutta muutenkin yhdistämällä esimerkiksi siistiin/juhlavaan asuun tavalliset flip flopit. Huomaa selkeästi, että tämän vuoden trendeissä hassutellaan ja painotetaan erityisesti rentoa ja mukavaa pukeutumista. Tämä on mielestäni hyvä asia, koska silloin kun ihmisellä on hyvä olo vaatteissa, näkyy se myös ulospäin. Ranskalaiset pukeutujat pomppasivat muotiviikolla selkeästi muista käyttäessään korkkareita kaikkien asujen kanssa.
Tykkään tällä hetkellä erityisesti asukuvissa näkyvästä kombosta eli silkkimekon, korkojen ja hupparin yhdistelmästä. Tykkään siitä, että päälläni on jotain klassisen naisellista, mutta samalla rentoa. Ottamalla hupparin pois, saa asusta heti juhlavan esimerkiksi iltajuhlia varten. Kokonaisuus hupparin ja muutaman vuoden vanhan midi-mittaisen silkkimekon kanssa on ihanan rento ja huoleton. Korot antavat heti enemmän ryhtiä ja olo on naisellinen ja itsevarma. Tämäntyyppisiä mekkoja ja hameita näkyy tällä hetkellä kaupoissa kaikissa ihanissa karkkiväreissä. Asun saa vielä arkisemmaksi, jos kokonaisuuteen yhdistää korkojen sijaan lenkkarit, maiharit tai vaikka ne flip flopit.
Minulle muoti on juuri sitä mikä tuntuu itsestä hyvältä ja mukavalta päällä. En koskaan pukisi päälleni sellaista, joka on kuuminta muotia, mutta tuntuu epämukavalta. Mukavuus tuo mukanaan myös paljon itsevarmuutta, joka on aina seksikästä. Tämän päivän muodissa ei käytännössä ole mitään sääntöjä enkä liputa muutenkaan erityisesti erilaisten pukeutumissääntöjen perään. Jokainen voi pitää päällään mitä haluaa, kunhan tuntee olonsa hyväksi. Muotiviikoilla näkyi niin juhlallisia ja dramaattisia yhdistelmiä kuin landemaisiakin rentoja asuja. Muistutan siitä, että kannattaa olla omalle tyylilleen uskollinen, vaikka seuraisikin aktiivisesti trendejä.
Ihanaa viikonloppua! Minunhan piti lähteä Blockfesteille, mutta päätin skippaa ne viime hetkessä. Ei kiinnosta yhtään festarit tällä hetkellä. Nyt on niin paljon kaikenlaisia menoja ollut ja myös tulossa, että haluan vain nauttia rauhallisista aktiviteeteista 😀 Viikonlopun suunnitelmat tosin vielä vähän auki, mutta eiköhän ne tässä kohta selviä. Nyt ainakin haen Lucan ja mennään meidän naapurin pojan 1-vuotissynttäreille.
xx Didem

8 Responses

  1. Ihanat kuvat!

    Oletko kokenut “äitipiireissä” sellaista inhottavaa ignooraamista tai nenänvartta pitkin katsomista?
    Mulla on just sellainen kokemus juuri nyt, aivan käsittämätöntä minkälaisia jotkut äidit (naiset) ovat, en ymmärrä yhtään miksi Suomessa äitiys on sellaista kuppikunta meinikiä.

    1. En kyllä oikeastaan ole. Päiväkodin ilmapiiri vanhempien kesken on ollut mieluisa ja muutenkin ehkä sit ollut tuuria näissä asioissa. Sveitsissä itseasiassa koin lapsellista ja typerää käytöstä muiden lasten vanhemmilta. Se tapahtui suomalaisten muskarissa. Olin ylivoimaisesti nuorin äiti ja siellä oli sellainen ahdistava ilmapiiri (katotaan nenänvartta pitkin) . Muskar jäi pariksi kerraksi, koska ei vaan ollut fiilistä käydä. Mä käyn siellä lapsen takia, en juoruilemassa/dissaamassa muita (mitä ne myös teki). 

      Olen kyllä ihminen, joka ei liikaa jaksa keskittyä muiden huonoon käytökseen. Sanon kyllä mielipiteeni, jos koen että mua kohdellaan huonosti. 

      Pitää myös mainita, että hirveesti en ole liikkunut/liiku äitipiireissä. 

      Ikävää, jos sulla on noin. 🙁 Ilmeneekö se just jossain äiti-lapsi ryhmissä?

      Aurinkoista päivää ja tsemppii <3

  2. I hear you sister. Ja aivan käsittämättömän upeita kuvia viime aikoina. Love them all.

  3. Oon tosi ilonen, että sulla on nyt ollut jo useassa postauksessa ammattivalokuvaajan kuvia, sillä näissä tulee esille hehkuva kauneutesi parhaalla tavalla! Toki pidän myös niistä itse otetuista kännykkäkuvista, ja niistä omista kamerakuvista koska niistäkin välittyy omanlainen uniikki tunnelma, mutta juuri tällaisia kuvia sinusta henkilönä olen kaivannut blogiisi, sillä olet erittäin kuvauksellinen.
    Olisi kiva nähdä kuvia sinusta myös hempeissä ja vaaleissa sävyissä/ympäristössä näiden vahvasti asennetta sisältävien kuvien rinnalla (jos saa antaa toivetta :D) pidän myös näistä, mutta ihan mielenkiintoista olisi nähdä täysin erilaisessa ympäristössä.

    Kaunista ja raikasta kevättä kaunotar!

    1. Ihana ihana ihana kommentti. Kiitos! Lähetin tämän myös Janitalle. Hän, joka on se suurin syy upeille kuvilleni. Hänkin ilahtui. <3

      Kaunista ja raikasta kevättä sinulle myös! 

      Hempeitä värejä ja kuosia kyllä tulossa! Kesälllä näen itseni pomppivan kukkaismekossa niityillä. Joo, mut siis laitan korvan taakse toiveesi. Hyvä onkin saada vaihtelua, ettei aina ole raffi meininki.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *