URBAN COLLECTION

Kaupallinen yhteistyö Stadiumin kanssa

Viileät kelit tuli nopeasti, ja eteisen vaatekaappi piti laittaa ihan uusiksi. Eteisen kaapissa roikkuu kaikkia ihania paksumpia takkeja sekä syksyn että talven varalle, sillä olen tällainen vilukissa. Kävelen nyt jo toppatakissa. Rakastan eritoten syystakkeja ja omistan niitä useampaa eri sorttia. Jokaisen tulisi kuitenkin omistaa edes yksi hyvä trenssi ja parka syyskeleihin. Everestiltä tuli juuri kaksi uutta tyylikästä sekä teknistä ulkotakkia, jotka on suunniteltu toimiviksi urbaanimpaan meininkiin. Tästä syystä malliston nimi onkin Urban Collection, josta stailasin oman lempparini oheisiin kuviin kahdella eri tavalla.

Tekninen musta trenssi, voiko sellainen edes näyttää hyvältä? Myönnän, että olin aluksi skeptinen ja epäileväinen, mutta nähtyäni tämän takin ja viimeistään sitä kokeiltuani, oli myönnettävä itselleen, että takkihan näyttää oikeastaan aika hyvältä. Ei liian fiini, eikä myöskään mikään liian urheilullisen näköinen takki. Tästä yhdestä takista löytyy aika monta tärkeää elementtiä, joita moni varmasti miettii, ollessaan takkikaupoilla.

Tykkään välillä pukeutua sporttisesti löysiin housuihin ja lenkkareihin ja välillä taas klassisen naisellisesti yksivärisiin ja ajattomiin vaatekappaleisiin sekä korkkareihin. Näissä kuvissa tulee juuri ne puolet esiin, joita mielelläni korostan pukeutumisessa. Kuvissa näkyvä Everestin W EXT 3-L Coat on tyylikäs tuulenpitävä kuoritakki, joka on sekä hengittävä että vedenpitävä. Pintamateriaali on 100% kierrätettyä polyesteriä ja tuntuu ihanan kevyeltä päällä. Takkia voi helposti yhdistellä erilaisiin asuihin ja se toimii teknisyytensä ansiosta hyvin myös sadetakkina. Isoon kaulukseen oli ihana uppoutua ja se myös esti sen, ettei tuuli päässyt takin sisään. Kyseinen trenssi toimii mielestäni hyvin sekä kävelylenkeillä, että juhlapaukeutumisessa ulkotakkina. Juuri tällaiset takit on niitä kaikista kätevimpiä pukea päälle, kun ei tarvitse turhaan miettiä mikä vaatekappale sopii mihinkin asukokonaisuuteen.

Toinen takki Urban Collectionista on Everestin tummanvihreä W EXT Parka, joka on paksumpi hupullinen toppatakki kylmimpiin keleihin. Siinä on myös vedenpitävä pinta sekä kevyt, joustava ja hengittävä materiaali. Juuri tällaiset paksut ja topatut ulkotakit on niitä kaikista lämpimimpiä ja miellyttävimpiä takkeja jokapäiväiseen käyttöön ettei tarvitse palella hetkeäkään. Takkia saa myös mustana. Toppatakit jakaa vahvasti mielipiteitä ja itse olen toppatakkien suuri ystävä. Mielestäni toppatakki voi näyttää tyylikkäältä vaikka se olisikin paksu ja tekninen.

Everestin Urban Collectionia on saatavilla Stadiumilta. Suosittelen kokeilemaan näitä laadukkaita takkeja ja jos käytte tutustumassa mallistoon, niin kertokaa mielipiteenne minulle. Kiinnostaa tietää mitä mieltä te olette. Jos pitää sanoa joku vaatekappale, johon panostaa, niin sanoisin että ulkotakkeihin ehdottomasti.

 

xx Didem

22 Responses

  1. Tästä postauksesta tuli jotenkin tosi hyvä mieli! 🙂 ihanas kuulla, et blogailu (en tiiä onko toi oikee sana?) tuntuu susta edelleen hyvältä ja et ennen kaikkea teet ja työstät sitä niin kuin susta parhaimmalta tuntuu. Kaikkia kun ei voi mielyttää niin varmaan kovin moni lukija ei voi sanoa tykkäävänsä sun jokaikisestä postauksesta. Mulle riittää et tykkään useimmista, sekä sun tavasta ilmaista itseäsi blogin kautta. Oot niin pirteä lisä tusinablogien maailmassa.
    Tsemppiä ja mukavaa syksyä sinne Suomeen! 🙂 xx

  2. <3

    Tee sellasia postauksia mitkä tuntuu siihen hetkeen sopivalta, välillä enemmän höpinää, välillä muotia, se on sun persoona joka kumminkin tuo ja pitää lukijoita 🙂

    Toi kirppis/tapaaminen on kiva idea!

  3. Ihana Didem <3 Mulle tuli niin hyvä fiilis, että vuorovaikutat lukijoiden kanssa ja näin nopeasti vielä, kuuntelet mitä he haluavat ja toteutat sen! Onnellisen näköisiä kuvia noi asukuvat ja ihana teksti. Tervetuloa Suomeen! 😉 Mun mielestä parhautta sun blogissa on ollut ehdottomasti ne pienet videopätkät missä höpöttelet, ihan vaikka olisit odottamassa bussia tms. Rentoudellaan ja sun asenteella ne erottaa sut muista blogeista. Niitä lisää!!

  4. Olipas kiva kirjoitus, jossa samalla inspiroivat asukuvat! Juuri mitä tykkään lukea blogissasi. Kiitos!

    Jostain syystä en pystynyt kommentoimaan Lontoon postaustasi. Aivan upeita kuvia. Itse asuin kymmenisen vuotta Chelseassa, off Kings Road. Juurikin siinä yhdessä kuvassa näkyneen Zadig & Voltaire kaupan lähellä. Siinä vieressä oleva Waitrose oli mun lähikauppa. Aivan ihanaa aikaa oli se! 🙂 Eli siis nautinnollista Lontoon aikaa siskollesi!
    Ja tervetuloa pysyväisemmin Suomeen sinulle ja Lucalle. T. Myös paluumuuttaja

  5. Ihanaa että kirjoitit pitkästä aikaa tällaisen postauksen! Pidän kovasti muoti- ja vaatejutuista mutta mielestäni lifestylepostauksesi ovat myös ihania ja tuovat blogiisi juuri sen oman suolan. Olen samoilla linjoilla muiden kanssa, mielestäni viime aikoina kun olet kirjoittanut vain muodista ja vaatteista blogistasi on kadonnut se tietynlainen lämpö minkä vuoksi blogiasi aloin joskus lukemaan. Mukavaa jos palaisit osittain takaisin rentoihin hassuttelupostauksiin muotihömpötyksien rinnalle.

    Hyvää syksyä teidän perheelle ja keep up the good work girl! 🙂

  6. Oi ihanaa, kun pitkästä aikaa tällästä postausta <3 Toki oon tykännyt viime aikoina olleista asukuva-postauksista, mutta tämä jotenkin erityisen kiva! Ja olisin todellakin kiinnostunut blogikirppiksestä/ sinun tapaamisesta:)

  7. Hei,
    Olipa kiva törmätä tänään Prismassa..ja että uskalsin moikata sua. Sunnuntai-lookkini kun ei ollut parhaasta päästä verrattuna sinuun 🙂 Ja hyvä, kun löysin tämän taas bloglovinin kautta. Täytyy myöntää, että on tullut luettua vähemmän. Kaipaan myös niitä sun höpötyksiä ja arkipäiväisiä juttuja. Toki muotoa jne. on myös kiva lukea, koska sulla on silmää kaikelle kauniille. Toivottavasti törmätään taas joskus täällä Riksussa. Mukavaa syksyn jatkoa sinulle! Ps. Luca on kyllä söpö pikkumies!

    1. Hänen työt on ulkomailla. Mutta siis meillä jatkuu ihan sama arki kun aiemminkin..Talvet Jenkeissä. 🙂

  8. Kiitoksia ihana mahtavista, tsemppaavista ja hurjan positiivisista kommenteista kaikille. Olette ihan parhaita ja haluan pian päästä tapaamaan kaikkia teitä. 🙂

    Tällä viikollatarkoitus suunnitella sitä blogikirppistä, joten hope pääsen asap ilmoittamaan päivän ja ajan myös teille.

    Aurinkoista päivää rakkaat!

  9. Ihana Didem! Varmaan eka kommentti multa ikinä sulle! Sä vaikutat vaan niin ihanalta ihmiseltä ja ennen kaikkea aidolta ihmiseltä ja vaikka täällä on paljon just pinnallisia juttuja ja merkkilaukkuja ja ns. “lukuselämää” niin jotenkin vaikutat vaan niin maanläheiseltä.. Näytät todella elinvoimaiselta ja hehkut.. Mutta sun jutuista pätellen se hyvinvointi lähtee todella sisältä.. Sisäisestä tasapainosta ja pienistä asioista mitkä tekevät onnelliseksi.. Tarkoitan aamukahvi, aamupuuro, vastaantulevan hymy, lucan kanssa vietetyt hetket jne.. Tai tämä vain mun fiilis mikä välittynyt mulle.. Tai näin ainakin itse ajattelen onnellisuudesta.. Heh sekavaa! Mutta olet esikuva aitoudellasi ja rohkeudellasi, ja toivon sulle kaikea hyvää.. Pari kuukautta sitten näin sut itiksessä kiidit kamalaa vauhtia ohi ja kun menit uudestaan mun ohi huomasin vasta kaukaa harmitti olisin halunnut välittää nämä fiilikset kasvotusten sulle mutta ehkä seuraavalla kerralla.. ja jos en velä sanonut mullekkin tuli tosi hyvä ja jopa onnellinen fiilis tästä postauksesta! Toivottavasti ei mennyt liian sekavaksi.. Mukavaa maanantaita <3

  10. Mun on pitanyt jo pitkaan kommentoida samaa. Sun blogissa parasta on sun ajatukset ja sun lifestylejutut. Muotikuvatkin on kivoja, mutta niista puuttuu syvyys eika sun persoona vality yhta hyvin kuin silloin kun annat ajatusten juosta blogiin. Takaisin oikea Didem!

  11. Ihanaa Didem, Ihanaa! Blogikirppis olisi aivan mahtava!! Itse aivan varmasti tulossa jos ajankohta sopii. Ja olisi kiva taas katsella jotain sinun videoitasi(kuulumisista,asuista,ruoanlaitosta mistä vaan) jos niitä aina sillon tällön taas laittaisit. Ja oletko harkinnut snapchatin tekoa? Se olisi aivan mahtava tapa seurata sinun arkeasi, suosittelen!

  12. Olipa ihana lukee tää postaus! Tällaisilla aidoilla blogiteksteillä olet ainakin muhun alunperin tehnytkin vaikutuksen, joten kiva kun kirjoitit taas tällee “syvempiä” kuulumisia 🙂

  13. VIHDOIN!! Mulla on jo pitkään ollu ajatuksessa kysyä että millon tulee sitä oikeata Didem tekstiä. Oon huomannu että sun blogi on muuttunu paljon ja todella vähäsanaiseksi. Mä itse tykkään siitä tyylistäsi kirjoittaa mitä blogin alkutaival oli. Miten teillä arki toimii jos M lähtee Sveitsiin? Näettekö viikonloppuisin vai menettekö vierailemaan aina toisinaan viikoksi sinne? Olisi myös ihanaa että pitäisit kirppis-huutista blogissa vaatteista/tavaroista niin että ne jotka asuu vaikkapa pohjpisessa pääsisivät osallistumaan. Kaikilla ei välttämättä ole mahdollisuutta saapua tapaamiseen.

  14. Ihana postaus Didem! Ensimmäistä kertaa ikinä kommentoin mihinkään blogiin,mutta nyt oli pakko!<3
    Hömpöttely juttusi tuovat aivan oman särmän blogiisi ja se on suuri syy miksi blogiasi niin aktiivisesti seuraan. On ihanaa miten uskallat rohkeasti tuoda omat mielipiteesi esille blogissa ja olla oma itsesi. Olet myös saanut minut harkitsemaan blogin aloittamista. 😉

    1. Malla 😀 hahah…sanainen arkkuni on nyt auki joo..mua naurattaa tää. 😀

      Have a good one beib!

      xx

  15. Moi !
    Pakko myöntää, etten ollut huomannut blogin pinnalliseksi muuttumista kuin vasta nyt, kun asian otit puheeksi!
    Aloin miettiä asiaa, ja totta! Koukutuin blogiisi aikoina, jolloin provosoit rohkeilla teksteilläsi ajatuksistasi, ja olen roikkunut mukana ihan vaan koska vaikutat erittäin symppikseltä ja aidolta ihmiseltä, jollainen jokaisen meistä tulisi tuntea, edes näin blogin välityksellä 🙂
    JOTEN, tosi kiva, jos uskallat taas alkaa avata ajatuksiasi, sillä mm. tämän postauksen lukeminen sai hymyilemään 🙂
    Kiitos, terkuin blogisi uskollinen lukija, oli sitten tekstejä tai kuvia 😉

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *