Kuvat / Angelina Ilmast
Kuvat / Viikonloppuna juttelin erään lukijani kanssa ja kohtaaminen oli mukava. Tykkään siitä, että minulle tullaan juttelemaan, ja on kiva tavata seuraajia kasvotusten. Olen mielestäni tuttavallinen myös livenä ja toivon, että ihmiset tulisivat vain rohkeasti esittäytymään. Lukijoilla on monesti jo valmiiksi sellainen olo, että he tuntevat minut, joten on mukava tehdä tuttavuutta myös toisin päin. Kysymys kuuluu vain, tietävätkö ihmiset kuitenkaan sitä kuka oikeasti olen? Toki haluan antaa itsestäni paljon blogiin, mutta haluan myös pitää joitain henkilökohtaisia asioita itselläni. Myönnän, että olen välillä huono vastaamaan viesteihin, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että en välittäisi. Minulle tulee myös paljon yhteydenottoja somessa, mutta en mitenkään pysty vastaamaan niistä jokaiseen. Yritän kuitenkin parhaani. Eräs kuvaaja oli esimerkiksi laittanut minulle viestiä Instagramin Directiin enkä ollut huomannut sitä. Hän tuli yhdessä tilaisuudessa sitten puhumaan ja muistuttamaan minulle viestistä, jonka jälkeen yhteistyömme lähti käyntiin. Tämän takia suosittelen aina palaamaan asiaan myöhemmin, jos mahdollista, sillä syy ei ole siinä ettenkö välittäisi. Vastaan viesteihin ja palautteeseen kuitenkin kaikista mieluiten somen kautta, sillä sieltä löydän viestit helpommin ja nopeammin ja niihin on kivempi vastata.
Välillä on vaikea erottaa se mikä on yksityisyyttä ja mikä ei. Tulee usein hetkiä, kun on vaikea erottaa oma tila julkisesta minästä. Olenko vastuussa lukijoille, kun avaan elämääni julkisesti? Ja missä menee raja yksityisyyden ja some-minän välillä? Tällaisia kysymyksiä mietin usein. Joskus saattaa tulla paineita siitä täytyykö minun näyttää hyvältä 24/7. Somessa toki näytetään se kiillotettu puoli omasta elämästä ja väritetään todellisuutta. Voisin kuitenkin luoda täysin eri todellisuuden itseni ympärille ja alkaa jopa uskomaan siihen itse. Pidemmän päälle se ei todellakaan ole hyvä idea, ja pyrin kuitenkin olemaan mahdollisimman aito oma itseni. Lukijoiden tulee ymmärtää se, ettei kaikki ole aina niin positiivista, vaikka se illuusio on välillä kiva luoda. Instassa esimerkiksi haluan fiilistellä quoteilla ja tuoda esille sitä ihanteellista minäkuvaa. Voin puhua itsestäni kolmannessa persoonassa ja leikitellä sananlaskuilla ja unelmoida. Aina kuvissa ja oikeassa elämässä ei ole yhteyttä, vaikka niissä olisikin pieni totuudensiemen. Voin laittaa tosi iloisen tekstin, vaikka olisikin suruaika tai toistenpäin. Olisi kiva tietää miten te olette oppineet tuntemaan minut somessa ja miten analysoitte postauksiani? Katsotteko vain nopeasti kuvani ja tekstini läpi vai syvennyttekö niihin enemmän esimerkiksi miettimällä mitä minulle oikeasti kuuluu?
Luen välillä Jodelia ja katson sieltä mitä minusta puhutaan. Se ei kuitenkaan aina ole hyvä ajatus, sillä en haluaisi antaa niiden vaikuttaa itseeni millään tavalla. Pyrin olemaan esimerkillinen, mutta haluan samalla nauttia elämästä ja olla oma itseni välittämättä liikaa siitä mitä minusta puhutaan. Myönnän, että joskus on toki vaikeitakin hetkiä ennakkoluulojen tai negatiivisten kommenttien kanssa. On kuitenkin hyvä muistaa se kuka oikeasti on ja luottaa niihin läheisiin ihmisiin, jotka tuntevat minut parhaiten. Minulla on ymmärtäväisiä seuraajia, jotka puolustavat ja myötäelävät kanssani vaikeinakin hetkinä. Voin livenä olla yllättävänkin avoin ja tykkään myös kysyä seuraajieni taustoista. Minulla ei ole tapana erottaa arki- ja työminää keskenään, koska vapaa-aika ja työ kulkevat niin käsi kädessä. Minulla ei oikeastaan ole mitään työroolia vaan olen koko ajan oma itseni.
Mikä on teidän mielestä paras tapa olla vuorovaikutuksessa lukijoiden kanssa ja miten voisin syventää sitä yhteyttä? Blogissa näytän tiettyjä puolia itsestäni, mutta onko jotain, jossa voisin olla vielä avoimempi? Kiitos jo etukäteen vastauksista, ootte parhaita!
xx Didem
13 Responses
Koska olen lukennut blogiasi ensimmäisestä postauksesta aina viimeisimpään, koen että ymmärrys on kasvanut vaikkei totta kai kaikkea voi tai tarvitse tietää.
Mulla on ehdottomasti päälimmäisenä sellainen fiilis, että olet ensinäkin mieletön äiti, nainen ja tyylitaituri. Ihailen sua kovasti. Toisekseen olen vähän ajatellut, että sussakin on se herkkä tunteellinenpuoli, joka on älyttömän hieno asia ihmisessä. Olet syvällinen pohdiskelija ja toisaalta optimistinen bloggaaja. Nautit hyvästä musiikista ja olet mahtava esikuva ja esimerkki lukijoille! Mä nautin aina kovasti sellasista höpöttelypostauksista, kuten tästä.
Kunnioitan ja ymmärrän täysin että haluat vetää rajoja blogin ja elämäsi välille. Ilman muuta. Tässä ajassa tuntuu jotenkin että kaikki kuuluu kaikille, vaikka näinhän ei missäännimessä ole! Et ole velvollinen jakamaan yksityisasioitasi tällä tai muuallakaan, eikä se tee sinusta huonoa bloggaajaa tai ihmistä. Vika on vastapuolessa jos ei tajua…
kaikenkaikkiaan olet super inspiroiva ja upea. Sellainen tyypillinen rapunainen kun itse olen skorpparilady. ? lieneekö ymmärrys siis tähtitaivaisiin kirjoitettua, mene ja tiedä.. mutta ehdottomasti jatkan täällä lukijana, matkaasi on ollut ilo seurata ja minulla on inhimillinen kuva sinusta ja se säilyy kyllä ?
Heippa! Olen seurannut sinua alusta asti ja olet kyllä kehittynyt blogiurasi aikana ihan huikean paljon. Olen myös kotoisin Riksusta ja muistan lapsuudesta sinut ja sinun siskosi ja teidän isot tukat ? Taisi olla gildan leffateatterissa ja maauimalassa kun teitä usein näki ? Upeaa kuinka pitkälle olet päässyt sieltä pikkukaupungista! Kieltämättä hieman kiinnostaisi kuulla sinun ja miehesi eron syistä tai uusista järjestelyistä kun kuitenkin alkuaikoina niin paljon jaoit lukijoille teidän huikeasta elämästänne. Ymmärrän kyllä että johonkin yksityisyyden raja on vedettävä, mutta julkisena henkilönä kuitenkin odottaisi että raotat vähän pintaa syvemmälle.
Kiitos kuitenkin super inspiroivasta blogistasi ja kaikkea ihanaa ja upeaa kesää, jotenkin olisi ihana kun löytäisit ehkä kesällä ihanan omantyylisesi miehen ? Ehkä vähän rocktyylisen romantikon…sopisi sulle?
Tunnut aika pinnalliselta ja turhautuneelta. Ja haluat elää helppoa elämää. Onnen onkija ja pintaliitäjä. Sellaisen käsityksen sinusta saa .
Uskomatonta. En tiiä mitä sä oot lukennu tai luullut lukevas, mut herää! Selvästi et oo siis lukennut yhtään ja jotain omia ongelmias tässä selvität toista haukkumalla. Just joo. Perusteluita on tietysti kaltaisiltasi turha odottaa, sellaisia ei ole. Mutta me sä nyt vaan hiekkalaatikolle itse kasvamaan, jos toi on sun asenne ihmisiä kohtaan…
Moi Didem! Ollaan tavattu nuoruudessamme useastikin. Muistan että olit jo silloin todella kaunis, tyylikäs, avoin ja reipas. Aina hymy huulilla. 🙂 Samanlaisena nään sut vieläkin. Välillä et ehkä ihan osaa ilmaista itseäsi mutta olet kehittynyt siinä todella paljon. Meissä on paljon samaa ja uskon että siksi ymmärrän hyvin mitä yrität sanoa. 🙂 Tsemppiä jatkoon! <3
Sä olet kirjoittanut blogiasi jo niin kauan, että tiedät itse parhaiten miten toimia. Tottahan ihmisiä kiinnostaa elämän käännekohdat, koska ne nyt sattuvat olemaan kiinnostavia silloin kun jotain ihmistä seuraa. Vastaat jos haluat muuten pyyhit ilmaa. Jos ei ole sanottavaa niin ei tarvitse mun mielestä kommentoida kaikille sitä samaa. Mutta ihmiset ovat erillaisia ja kaikkien miellyttäminen mahdotonta.
Didem ei varsinaisesti ole koskaan pitänyt ihmissuhde blogia… postaus sinne toinen tänne ei poista sitä totuutta, että tämä on ennen muuta muotiblogi ja bloggaajalla saa olla oma yksityinen yksityiselämä. Vuorovaikutus on aina molemminpuolista eikä se voi perustua siihen että toista vaaditaan ruotimaan kaikki omat asiansa ja toiset senkun huutelee lisää… ei hyvä.
Lukijoitasi, etenkin alusta asti sinua seuranneita luonnollisesti kiinnostaa myös henkilökohtainen elämäsi. Etenkin ensimmäiset vuodet kirjoitit henkilökohtaisesta elämästäsi paljon ja laajasti (ja edelleenkin ainakin lapsestasi jaat avoimesti paljon kuvia). Siksikin se lukijoitasi kiinnostaa.Se on usein myös asia, joka tekee mistä tahansa blogista aidon ja kiinnostavan. Ei pelkät asukuvat, vaan oikea ihminen iloineen ja suruineen asujen takana. Kuka tahansa voi jakaa vaatekuvia, mutta kiinnostavuus ja erilaisuus syntyy persoonista, jotka asuja kantaa.
On varmasti vaikea vetää rajaa yksityisen ja julkisen välillä, etenkin kun et ehkä blogiaikojen alussa ajatellut miten laajaksi lukijakuntasi kasvaa ja että bloggaamisesta tulee sinulle työ. Olet kehittynyt sisällöntuotannossa huimasti. Mutta parasta blogissasi on kuitenkin aitous, ne postaukset, joissa kerrot päivästäsi, pohdit asioita ja kirjoitat sen tarkemmin suunnittelematta (tai siltä se ainakin vaikuttaa) ja kun kerrot ajatuksistasi ja omasta elämästäsi.
Liian suunnitelluista ja tuotetuista päivityksistä tulee mieleen koneisto, markkinointifirma. Niissä ei ole mitään originellia, eikä mitään särmää. Muutama muotibloggari esim. vaikuttaa suoraan kopioivan sinua, mutta eivät onnistu, koska omia, vapaita pohdintakirjoituksiasi ja omaa arkielämääsi ne eivät voi kopioida. Ehkä juuri tänä yhdistelmä laadukasta muotiblogia ammattimaisine kuvineen + ns. didemmäiset “höpsötyspostaukset” (kun olet jotenkin ihanasti oma itsesi tai siltä se tuntuu ja kirjoittelet pohdintojasi) ja arki/henk.koht-jutut on syy blogisi suosioon. Tätä yhdistelmää ei muilla voi olla 🙂 Vaatetyyliä voi yrittää kopioida, mutta kokonaistyyliä ei. 🙂
Olet julkisuuden henkilö suosittuna bloggaajana ja itse valinnut tämän tien. (On hassua miten jotkut lukijasi kiven kovaan haluavat väittää muuta).Se tuo sinulle elannon ja samalla varmasti paljon päänvaivaa ja murhetta. Ei voi pysyä täysin yksityisenä henkilönä kun samaan aikaan haluaa olla työkseen bloggari, valitettavasti. Toivottavasti osaat löytää balanssin, jossa et kuormitu liikaa negatiivisista stalkkereista, mutta pysyt kuitenkin sopivasti avoimena ja aitona itsenäsi. Ehkä Jodelin huutelijat ja agressiivisimmat valittajat kannattaa suosiolla unohtaa, deletoida.
Toivottavasti saamme vielä lukea originellejä Didem-juttuja:) Kaikkea hyvää sinulle ja voimia eron jälkeiseen aikaan.
Aloin lukee sun blogia vuosia sitten ja en tiedä mikä teksteissäsi oli, joka sai mut jatkamaan. Olen lukenut vuosia vain kolmea blogia, sillä niissä on sisältöä ja sielua. (Toiset kaksi ovat Vilma P ja Elisa Lepistön blogi). Vaikka sun blogi oli alussa hyvin pinnallinen ja glamour, jokin älykkyys näkyi tekstistäsi läpi. Tuntuu, että hyvin usein ymmärrän sua täysin, siltä tuntui jo ihan alussa ja lähetin sulle silloin viestiä kysyen, oletko rapu – itse olen ja koin että olet hyvin samanlainen monessa.
En voi käsittää ihmisiä, jotka eivät näe älykkyyttäsi. Se, että olet naisellinen tai höpsöttelet, ei vähennä älykkyyttäsi – päin vastoin, et yritä tärkeillä tai esittää ylifiksua, et pelkää olla välillä tietämätön. Viisaimmilla ihmisillä on pokkaa sanoa joskus “en tiedä” tai “mikä se on?” esim. jostain sivistyssanasta, jota ei ole ennen kuullut. Minä olen nähnyt uskomatonta älyä ihmisissä, jotka ovat ns. laitapuolen kulkijoita – vankeja, alkoholisteja, syrjäytyneitä jne. Ja moni korkeasti koulutettu tai menestynyt ihminen taas ei mielestäni ole älykäs. Ei ainakaan sydämeltään.
Älystäsi kertoo myös se, että kyseenalaistat blogeissa tai instassa rakennettavan someminän – tuoko se tosiaan mukanaan onnea vai päinvastoin? Luin juuri jonkun haastattelun esim. laulaja Sannista, jossa hän kertoi ettei pitkään aikaan uskaltanut liikkua kotoaan, kun ajatteli että ihmiset huomaavat että hän ei olekaan niin cool kuin kuvissa. Nyt jossain lööpissä oli tänään että Saara Aalto on masentunut jne. Lähiaikoina olen itse miettinyt myös omassa elämässäni sitä, että mitä isomman egon ja imagon itselleen rakentaa, mitä enemmän itseään brändää, niin sitä tyhjemmäksi sydän tulee. Silloin on ns. naamio tai rooli päällä koko ajan, etkä ole oikeasti kosketuksissa kehenkään. Siksi on ihanaa, että olet varhaisessa vaiheessa miettimässä näitä asioita ja kuuntelet sydäntäsi.
Instagram ja somemarkkinointi esimerkiksi ovat oma maailmansa, johon en halua sotkeutua, kohta kaikki tuotteistetaan ja mikään postaus ei ole enää postaus vaan mainos. Monen bloggaajan /IG-henkilön henkilökohtaisimmat postaukset ovat nykyään tehty silmälläpitäen sitä, että lukija samaistuu ja ostaa siksi tämän mainostamia tuotteita. Ihanaa, että sulla ei ole ollut paljonkaan kaupallisia yhteistöitä.
No huh, en tiedä saitko kiinni mitä yritän sanoa. 🙂 Mutta luulen että myös tietty usko mikä sulla muistaakseni on, pitää sut oikealla tiellä (en ole uskovainen, mutta tässä maailmassa on helppo kadottaa itsensä ilman jotakin suurempaa).
<3
Sulla on tosi kiva blogi Didem. Se on sopivaa pumpulia, ja sdopivasti välillä vakavaakin pohdintaa aiheuttavaa sisältöä. Ainut osio minkä hyppään yli yleensä sun blogissa on kommentit, sillä mun mielestä sun yksi seuraaja “.” on pelottava.
Yllättävää, että kaikista kanssa kommentoojista mä olen se joka on susta pelottava… :Dd se ei nyt ihan oo tarkoitukseni vaikka sanavalmis olenkin ja anonyymisti kirjoitan. Mulle yksityisyys on niin tärkeetä. mähän oon kommentoinut yleensäkin vaan herjaaviin kommentteihin, jotta tajuaaisivat mitä sanovat toiselle. Mutta mä en parikymppisenä naisena ja lukijana varmasti oo meistä lukijoista se jota kannattaa pelätä. ? pahottelen nyt kuitenkin jos toi fiilis tullut, ehkä sit joskus oon kommentoinut sullekin, en muista. Puutun vaan jos joku kommentoi bloggaajalle ikävästi koska se ei tunnu kivalta kenenkään kannalta. Ollaan ihmisiks nii munkaa ei tarvii kommentoida ?? kivempi kaikille kun kirjoitellaan positiivisesti! 🙂
Hei Didem.
Olen seurannut blogiasi vuosia ja olen lukija, joka ei yleensä kommentoi.
Viimeaikoina olen huomannut, että blogissasi on lähes vakiokommentaattori, nimimerkki ”.”. Mielestäni hän on pelottava ja erikoinen.
Minusta hänen tehtävänsä ei ole toimia ”vakiovastaajana” lukijoiden kommentteihin ja minusta hän näyttää tekevän sen pyytämättä ja yllättäen.
Minusta se on bloggaajan omaa duunia vastata tai jättää vastaamatta lukijoiden kommentteihin, ei suinkaan yhden lukijan.
Ei siltikään, että hän kokee tehtäväkseen puolustaa bloggaajan saamaa arvostelua tai vaikka utelua.
Minusta henkilö, joka omasta tahdostaan jakaa elämänsä blogissaan, joutuu sietämään ja kestämään sen seuraukset. Jos ei halua kommentteja tai kysymyksiä yksityiselämästään, niin ei ehkä kannata kirjoittaa niistä.
Enkä tällä tarkoita sitä tosiasiaa, että kyllä lukijoillakin on peiliinkatsomisenpaikka sen suhteen, mikä on oikein ja kohtuullista.
Kaikkea hyvää sinulle Didem ja ihanaa keväätä kaikille.
En ole ainoa vakkarilukija, ehkä vain nimimerkkini jää paremmin mieleen. Blogeissa lukijatkin voivat keakustella keskenään ja kommentoida toisten ajatuksia. Ja jos minut selvästi mainitaan kanssalukijan kommentissa niin saanen varmaan vasta tällaisiin kommentteihin jotka suoraan minulle on osoitettu?
Mä kommentoin jos joku kirjoittaa herjaavaam sävyyn koska toivon kanssalukijoiden havahtuvan ettei se ole ok. Didem voi kommentoida itse tai olla kommentoimatta, kuinka haluaa. Olen siis pelottava ja erikoinen jos otan kantaa toisten herjaaviin kommentteihin? ? se on totta ettei kukaan pyydä minua vastaamaan, mutta pyytääkö kukaan myöskään kommentoimaan ikävästi bloggaajalle? -niimpä.
Ja olen tosiaan parikymppinen kauppisopiskelija, kiejoitan vaan nimimerkillä “.” Mutta minulla on kyllä nimikin… se ei vaan kuulu tänne 🙂