TUNNELUKKONI

Ystäväni suosittelivat minulle jo viime vuoden joulukuussa ”Tunne lukkosi” -nimistä kirjaa, jonka kävin sitten ostamassa viime viikolla. Kirjasta on ilmestynyt jatko-osa ”Murra tunnelukkosi”, joka oli myös pakko käydä ostamassa. Olen nyt lukenut kirjan ensimmäistä osaa, joka käsittelee hyvin mielenkiintoisia ja minulle ajankohtaisia aiheita. Oma henkinen hyvinvointi on ollut ajatuksissani ja se on erittäin tärkeä asia työstää. Kyseinen kirja sisältää 18 eri tunnelukkoa, joihin pystyn samaistumaan. Muun muassa alistuminen, kietoutuneisuus, uhrautuminen ja kaltoin kohtelu ovat sellaisia teemoja, joita on ollut hyvä pohtia omalla kohdalla. Kirja pisti todella miettimään asioita, jotka ovat vaivanneet viime aikoina ja joiden kohdalla tunnen muuttuneeni ihmisenä. Olen perusluonteeltani kiltti ja iloinen ihminen, mutta hakeudun helposti vaikeiden ihmisten luokse. En koe olevani tyhmä tai naiivi, mutta varmasti moni on kokenut sen miten joku ihminen voi viedä mukanaan. Haluan uskoa hyvään, mutta olen oppinut miten tärkeää on välillä vain luottaa omaan intuitioon ja vaistoon puheen sijaan. Hyvyyttä voidaan nimittäin käyttää hyväksi, jonka takia on tärkeä pitää omista oikeuksista kiinni.

Luottamus on vaikea asia ja se minun kohdallani täytyy ansaita. Tämä on todella hankalaa, jos elämässä on ihmisiä, jotka eivät osaa olla rehellisiä ja joilla on manipulatiivinen vaikutus. Valehtelu on asia jota en siedä yhtään. Olen luonteeltani erittäin herkkä ja annan kaikkeni suhteessa. On hyvä myös tietää rajansa ja näyttää ne heti suhteen alussa, jotta luottamusta pystyy rakentamaan ja pitämään yllä. Helposti voi kuitenkin tottua tiettyyn käytösmalliin, johon voin sanoa omalla kohdallani niin sanotusti alistuneeni. Epänormaalista tulee normaalia, kun johonkin tottuu ja silloin on vaikea uskoa kenenkään ulkopuolisen sanoja. Tällöin on vaikea erottaa mikä on väärin ja mikä ei, ja todellisuus hämärtyy. Rakkaus on monesti se mikä sokaisee. Nämä samat asiat koskevat kuitenkin kaikkia suhteita ystävyyssuhteista, perheeseen, työympäristöön ja kumppaniin. Lapsi on myös tuonut perspektiiviä näihin asioihin. On tärkeää miettiä sitä millaiseen ympäristöön haluaa lapsensa kasvattaa. Luca on opettanut minulle paljon ja lapseni on minulle ykkösprioriteetti. Jotta voin olla mahdollisimman hyvä äiti Lucalle, haluan, että hän saa elää turvallisessa ja rakastetussa ilmapiirissä.

Olen miettinyt mitä hyvää vaikeista ihmissuhteista voi seurata ja mitä oppeja ammentaa tulevaisuudessa. Sen ainakin tiedän, että olen oppinut tunnistamaan jo kaukaa sellaiset ihmiset, jotka eivät ole minulle hyväksi. Oppii kiertämään ja kaartamaan sellaisia ihmisiä, jotka voivat mahdollisesti käyttää hyväkseen. Liian kiltti ei saa olla, ja sen olen oppinut kantapään kautta. Esimerkiksi blogini alkuaikoina paljon kohutusta postauksestani piti alunperin tulla erilainen, mutta tietyt paineet tekivät minulle sen, että kirjoitin asioita joiden takana en enää seiso. Esimerkkejä on monia elämän eri osa-alueissa. Koen muuttuneeni tuolta ajalta ja erilaiset vastoinkäymiset ovat  kasvattaneet minua ihmisenä. En koe enää ajattelevani samalla tavalla kuin aikaisemmin, varsinkin nyt, kun olen alkanut olemaan itsenäisempi ja määrätietoisempi. Loppupeleissä haluan uskoa hyvään ja siihen, että kaikella on tarkoitus. Elämä kasvattaa ja kuljettaa juuri siihen suuntaan mihin kuuluukin.

xx Didem