ENSIMMÄINEN PODI!

KUVAT ANGELINA ILMAST

Nyt ollaan jännän äärellä, sillä pääsin kuuntelemaan ensimmäisen podcast-jakson, jossa olen koskaan ollut mukana. Oltiin viime viikolla Monochromen toimistolla äänittämässä Kasvokkain by Sharon -ohjelmaa, jossa keskusteltiin Sharonin kanssa kauneusihanteista ja ulkonäköpaineista. Kyseiset aiheet ovat minulle hyvinkin tuttuja, mutta puhuminen ei. Olen harrastanut teatteria, tanssinut ja esiintynyt muutenkin melko paljon nuorempana. Olen kuitenkin nyt vanhempana kiinnittänyt enemmän huomiota siihen mitä haluan sanoa, ja millaisen kuvan antaa somessa. Instagram Storyssa höpöttely tulee minulta luonnostaan, mutta heti, kun istuin äänitysstudioon, minut valtasi totaalinen jäätyminen. Äänitys meni lopulta ihan hyvin, koska minua vastapäätä istui hyvä ystäväni, mutta kesti hetken aikaa, että pääsin kunnolla vauhtiin. Ehkä parhaimmat otot tuli juuri silloin, kun en miettinyt liikaa ja annoin vaan mennä. Olin myös positiivisesti yllättynyt puheäänestäni, vaikka jännitin sen olevan ärsyttävä ja epämiellyttävä.

Some on luonut jollain tasolla paineita itselleni, sillä ihmiset usein luulevat, että elämäni olisi pelkästään sitä miltä some ulospäin näyttää. Kenenkään vaikuttajan elämä ei kuitenkaan ole pelkkiä lanseeraustilaisuuksia, matkoja, skumppaa ja glitteriä. Koen välillä ahdistusta siitä, kun yritän tasapainotella esteettisyyden ja luonnollisuuden välissä. Haluan mieluummin näyttää aitoja hetkiä elämästäni ja olla samaistuttava. Koen heti, että menen väärään suuntaan, jos some on liian harkittua, ja silloin haluan kääntää ruoria. Mieluummin tallennan spontaaneita tilanteita, kuin liian harkittua sisältöä, joka ei ole aitoa, sillä sitä on ihan riittävästi somessa.

Ihmisten ennakkoluulot ja negatiivinen palaute on vaikuttanut siihen, että olen pitkittänyt myös podcast-jaksojen äänittämistä. Meidän piti nimittäin aloittaa alunperin Sharonin kanssa podcast kahdestaan, mutta ajatus ahdisti minua liikaa. Podcastin tekemisessä on paljon töitä, ja en ollut tuolloin vielä valmis sitoutumaan. Meillä oli kuitenkin hauskaa äänitysstudiossa, ja Sharon editoi puolentoista tunnin pätkästä taidokkaasti alle puolituntisen jakson, vaikka aluksi epäilinkin tuleeko siitä mitään. Sitä on helposti skeptinen ja varautunut, kun on kyse jostain uudesta ja tuntemattomasta. Olen kuitenkin lopputulokseen tyytyväinen, ja olen miettinyt jälkeenpäin miten turhaan stressasin kaikesta. Pitäisi enemmänkin uskaltaa hypätä tuntemattomaan ja ottaa riskejä, sillä se on ainoa tapa kehittää itseä.

Hyvän ystävän kanssa keskustelu lähtee helposti rönsyilemään eikä aina pysytty Sharonin kanssa ihan aiheessa. Äänitystilanteesta kädestäni putosi muun muassa kynä lattialle ja saatiin naurukohtauksia, mutta sehän on vain hauskaa! Ei kaiken tarvitse olla niin vakavaa, vaikka ajattelinkin alussa, että lähtiessäni nauhoittamaan jaksoa, on aiheiden oltava mahdollisimman syvällisiä ja hyvin valmisteltuja. Olen ylpeä itsestäni, että uskalsin lähteä mukaan. Olisitteko te mahdollisesti kiinnostuneita kuuntelemaan meidän yhteistä podcast-ohjelmaa ja millaisista aiheista olisitte kiinnostuneita?

Tästä linkistä pääsette kuuntelemaan jakson Suplassa 🙂

xx Didem