LOGGED IN

Dress / Ellos
Overknee boots / &other Stories
Biker Jacket / Weekday

Aikainen lintu madon nappaa. Hangossa on tullut heräiltyä siinä kuuden paikkeilla joka aamu. Sellainen pieni varaslähtö uuteen päivään tuntuu hyvältä. Kirjoittaminenkin kaikessa hiljaisuudessa näin aamutuimaan sujuu tehokkaammin. Tänään olen suunnitellut käyväni aamu-uinnilla ystävän kanssa. Voi olla, että näin ensikertalaisena menen vain fiilistelemään laiturille ja taputtelemaan ystävälleni, joka jo vetää aamu-uinnit kuin vanha konkari. Kaikkeen tottuu. – Joo joo! Kuinka moni lopettaa suihkussa käynnin kylmällä vedellä? Itse en pysty siihen. Seison höyryävän suihkun alla loppuun asti. En siis aseta sen kummempia vaatimuksia itselleni aamudippauksen suhteen. Meressä uiminen tuntuu kuitenkin ajatuksen tasolla siedettävämmältä, kuin kylmä suihku. Kylmän vedet hyödyt tiedetään ja hyvä olo säilyy pitkin päivää, mutta itseltä tämä suoritus vaatii vielä hieman ponnistelua. Jos kesä taittuu leppoisasti täällä Hangossa, niin voihan olla, että loppukesästä tämän päivän ajatukset ovat vain vanhoja muistelmia, joille voin vaan hymähtää.

Nyt varsinaiseen aiheeseen..

Katsoin yksi ilta putkeen Yle Areenasta kaikki Logged in -nimisen dokumenttisarjan jaksot. Sarja puhutteli, sillä se kertoi viiden syrjäytyneen parikymppisen suomalaisen miehen tarinan. Se erityisesti kosketti, että jaksot oli kuvattu niin rehellisesti ja kaunistelematta. Siinä seurattiin Jonin, Patrikin, Juhon, Henrin ja Aaronin arkea karuissa olosuhteissa. Erityisesti Aaronin tarina puhutteli, ja pystyin lähes tuntemaan hänen tuskan. Hän vaikutti fiksulta nuorelta, joka oli vain menettänyt hallinnan elämäänsä. Olisin halunnut tarttua puhelimeen, pyytää häntä kahville ja jutella. Minulle tulee usein sellainen olo, että haluaisin auttaa näitä nuoria, jotka ovat jääneet niin pahasti yhteiskunnan ulkopuolelle. Tähän liittyy varmasti myös uteliaisuus, mutta enemmän kuitenkin halu auttaa.

Peliriippuvuus oli asia, joka yhdisti heistä monia. Ehkä se oli ainoa paikka, jossa he pääsivät pakoon todellisuutta ja pystyivät solmimaan sosiaalisia suhteita. Heidän tausta ja perhekuvio oli pirstaleinen. Siihen kuului päihteitä, koulukiusaamista ja ahdistuneisuutta. Heidän mielessään yhteiskunta oli hylännyt ja jättänyt roikkumaan. Mutta toivo oli se mikä löytyi heistä jokaiselta. He kuitenkin yrittivät tsempata ja osasivat myös pyytää apua, joka on tärkeintä. Oli kuitenkin niin sydäntäsärkevää katsoa miten fiksut nuoret olivat ajautuneet tuollaiseen tilanteeseen. Olen todella herkkä mitä tulee ongelmanuoriin ja -lapsiin. Heidän parissa työskentely on kuitenkin aina kiinnostanut minua jollain tavalla. Minulla on kova palo auttaa, mutta saattaisin olla liian herkkä kyseisiin tehtäviin ja veisin murheet kotiin asti. Se työ on haastavaa ja siinä tarvitaan empaattisuuden lisäksi myös tiettyä kovuutta ja periksiantamattomuutta.

Katsokaa sarja, sillä se on erittäin silmiä avaava. On tärkeää katsoa ympärille ja puuttua, jos näkee jotain hälyttävää kanssaihmisissä. Ei jätetä ketään yksin!

 

xx Didem

 

 

 

Share on facebook
Share on twitter

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *