RIISUTTU

Kuvat Janita Autio

 

Kävellessäni Köpiksen kaduilla viime viikolla kiinnitin huomiota paikallisten minimalistiseen meikkiin ja pukeutumiseen. Niin kuin tiedätte, itselleni riisuttu lookki on todella yleinen ja se on vain korostunut vuosien saatossa. Liputan vahvasti luonnollisuuden ja simppelin lookin puolesta ja pystyin siksi hyvin samaistumaan Köpiksen tyyliin. Koen, että kaikkien vahvojen meikkitrendien jälkeen luonnollisuus tekee tuloaan. Se on kuin vastareaktio sille, miten paljon ihmiset ja varsinkin nuoriso käyttävät tänä päivänä meikkiä. Välillä katson ihan ihmeissäni esimerkiksi Youtuben meikkitutoriaaleja, joissa kasvoihin lisätään niin paljon meikkivoidetta, että lopputulos on ihan vahanuken näköinen. Meikkaaminen pitäisi mielestäni olla omien kasvojen piirteiden korostamista, ei niiden peittämistä.

Myös Köpiksen katutyyli oli todella rentoa ja huoletonta. Vaatteissa tuli esille selkeä linjaus ja mukavuus ennen kaikkea. Ihminen on itsekin rennompi, kun pukeutuu vaatteisiin, joissa viihtyy. Pehmeät ja hyvin laskeutuvat ja istuvat materiaalit on loppupeleissä ne, jotka valitsee vaatekaapista päälle kerta toisensa jälkeen. Varsinkin reissun päällä ja koneeseen on hyvä valita hengittävät materiaalit ja sellaiset vaatteet, jotka eivät purista. Yksinkertainen on mielestäni kaunista, ja aina voi piristää asukokonaisuutta vaikka jollain erikoisemmalla asusteella. Uskon, että riisuttu lookki tekee pian tuloaan myös tänne Suomeen.

 xx Didem

4 Responses

  1. Ihana asu! Olet kyllä super tyylikäs. Muistatko noiden Levisten tarkkaa mallia??

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *