KUN KROPPA SANOO STOP

Photos by Janita Autio

Hei ihanat rakkaat. Täällä minä taas olen, elävien kirjoissa, vähän hämmentyneenä siitä, mitä oikein kävi. Kroppa ei tainnut olla yhtä railakkaalla tanssituulella kuin luulin, siellä JVG:n konsertissa, viime lauantaina. Keikan jälkeen verensokerini laski, alkoi paleltaa ihan kauheesti, niin että hampaat vapisi ja muutenkin olo meni yhtäkkiä erittäin heikoksi. Aamuyöstä herään siihen, että olen tulikuuma kuin patteri ja kuumemittari näytti lähes 40 astetta. Olin niin tokkurassa, että nukahdin uudestaan samantien ja heräsin vasta seuraavana päivänä kello kahdelta päivällä. Onneksi Luca oli mennyt mummolaan, niin pystyin lepäämään koko päivän, mutta minulla oli niin kova kuume koko sunnuntain, että nukuin oikeastaan iltaan saakka, kunnes Luca tuli kotiin. Tilattiin Voltilta ruokaa, syötiin ja menin takas nukkumaan. Samaan aikaan palelin ja hikoilin. Voimat oli aivan loppu. Vielä maanantaina, voin huonosti iltapäivään saakka, jonka jälkeen kuume yhtäkkiä laski ja kropan tila muuttui normaaliksi. Iltaa myöten olin jo niin pirteä, että jaksoin lähteä lintsille Martinan ja skidien kanssa.

Mikäköhän mulle tuli? Olinko juonut liian vähän vettä keikan ja sen päivän aikana? Tanssin kaksi tuntia putkeen, niin että hiki lensi ja sen jälkeen hikisenä ulos kylmään suht vähissä vaatteissa. Ehkä vilustuin siitä? Tai sitten kroppa vaan sanoi seis, nyt tarvitset lepoa, Didem. Olen ollut viimeisen kuukauden tosi paljon menossa. Olen treenaillut ja juossut eri työjutuissa päivisin ja iltaisin. Siihen päälle vielä muut omat iltariennot ja se tärkein, perhe-elämä. Kyllä kroppa tunnistaa stressin ja väsymyksen. Te, jotka olette seuranneet minua ja blogiani jo pidemmältä ajalta, niin tiedätte varmaan kuinka tärkeänä olen pitänyt sitä, että muistaa ottaa omaa aikaa. Minusta tuntuu, että vaikka omaa aikaa onkin ollut, niin olen käyttänyt sitä väärin, koska en tunne, että olisin hirveästi relannut viime aikoina. Kolmen kuukauden lehdetkin seisoo koskemattomina meidän lehtitelineessä.

Yksi iso miinus omissa iltarutiineissani on somettelu. Kuka tunnistaa saman? En tee siis mitään järkevää mun puhelimella, vaan ravaan edestakaisin instan ja snäpin välillä. Puhelin lepää siinä sängyllä tyynyni vieressä ja vie kaiken mun huomion iltaisin ja tämän koen erittäin haitalliseksi. Nukahtaisin satavarmasti paljon aikaisemmin ilman tätä turhanpäiväistä somettelua. Eli tähän on pakko tulla muutos. Sen jälkeen kun olen herätyskellon laittanut soimaan aamua varten, voi puhelinkin mennä yöunille. Onko siellä kokemuksia tästä?

Mitä teille kuuluu? Aikamoiset helteet saatiin tänne Suomeen. Ihanaa. Me tehtiin perheen kanssa pyöräretki tänään täällä Stadissa ja oli niin kivaa. Tämä päivä, oli just sellainen, jota olin kaivannut pitkään ja joka osittain myöskin on sitä minun tietynlaista omaa aikaani, vaikkakin perheen kanssa. Pyöräilin iloisesti ja oloni oli huoleton. Hiukset liehui ja olin super onnellinen. Lucakin oli niin tohkeissaan iskän kyydissä ja meidän pikku retkestä. Ehkä tähän on nyt hyvä päättää nämä kuulumiset. 🙂

Palataan huomenna.

xx Didem