










Kyllä se aurinko vaan pistää meidät liikkeelle. Mielen ja kropan. Hyvä olo tarttuu jo heti aamusta, kun avaa verhot ja näkee pilvettömän taivaan. Se valon määrä, joka ikkunoista paistaa sisälle, houkuttelee ihmisen nousemaan ylös ja pienetkin murheet helposti unohtuu. Tänään Carusellissa oli jonoa ulos asti.
Istun nyt Primulassa vatsa täynnä ja pakko sanoa, että Helsinki on mahtava paikka asua. Myös sateisina päivinä. 🙂 Kotona on hyvä olla ja Helsinki on kotini, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö voisi asua tulevaisuudessa vielä muuallakin kuin Suomessa.
Päivääni on kuulunut pelkkää hyvää. Kuvaamisen lisäksi kävin morjestaa frendiäni heidän lauantai kaapin tyhjennys kirpparilla. Mukaan tarttui vintage army rotsi. Vähän olen vilkuillut niitä taas tänä vuonna ja nyt löyty niin kiva ja halpa, että kannatti ostaa.
Säännöllisesti harjoittelen kuvaamista omalla kamerallani. Hyödynnän aurinkoisia päiviä. En kuitenkaan kehtaa mennä kysymään ihmisiä kuvattavksi, joten keskityn luontoon, kun harjoittelen. Tänään olis ollut yksi mageen näköinen pari cafe Brigitan tyhjällä terdelllä. Meinasin pysähtyä autolla ja käydä pyytää kuvauslupaa, mut en sit viitsinyt. Sitä paitsi radiossa soi just silloin niin hyvä biisi, etten voinut keskeyttää fiilistäni. Se pari, oli kuitenkin niin rakastuneen näköinen. Miehellä oli afro, rööki suussa ja pieni nainen kainalossa. Molemmilla oli maiharit ja aurinkolasit. Näyttivät nauttivan aurinogsta. Terassillahan ei ollut muita, kun Birgitta aukee vasta toukokuussa.
Heippa 🙂
xx Didem
8 Responses
…ilman kypärää hiukset liehuen. Top gun/ Tom Cruise-meiningillä, tykkään! Sulla on viime aikoina ollut jotenkin ihan erityisen raikkaita kuvia! 🙂
http://www.lily.fi/blogit/ericak
Joo joooo…just noin :)))
Ihanaa, kiiitos.
Aurinkoista päivää!
Ihanat kuvat!
Oletko kokenut “äitipiireissä” sellaista inhottavaa ignooraamista tai nenänvartta pitkin katsomista?
Mulla on just sellainen kokemus juuri nyt, aivan käsittämätöntä minkälaisia jotkut äidit (naiset) ovat, en ymmärrä yhtään miksi Suomessa äitiys on sellaista kuppikunta meinikiä.
En kyllä oikeastaan ole. Päiväkodin ilmapiiri vanhempien kesken on ollut mieluisa ja muutenkin ehkä sit ollut tuuria näissä asioissa. Sveitsissä itseasiassa koin lapsellista ja typerää käytöstä muiden lasten vanhemmilta. Se tapahtui suomalaisten muskarissa. Olin ylivoimaisesti nuorin äiti ja siellä oli sellainen ahdistava ilmapiiri (katotaan nenänvartta pitkin) . Muskar jäi pariksi kerraksi, koska ei vaan ollut fiilistä käydä. Mä käyn siellä lapsen takia, en juoruilemassa/dissaamassa muita (mitä ne myös teki).
Olen kyllä ihminen, joka ei liikaa jaksa keskittyä muiden huonoon käytökseen. Sanon kyllä mielipiteeni, jos koen että mua kohdellaan huonosti.
Pitää myös mainita, että hirveesti en ole liikkunut/liiku äitipiireissä.
Ikävää, jos sulla on noin. 🙁 Ilmeneekö se just jossain äiti-lapsi ryhmissä?
Aurinkoista päivää ja tsemppii <3
I hear you sister. Ja aivan käsittämättömän upeita kuvia viime aikoina. Love them all.
Booom sister! 😉 Kiiitos!!
Oon tosi ilonen, että sulla on nyt ollut jo useassa postauksessa ammattivalokuvaajan kuvia, sillä näissä tulee esille hehkuva kauneutesi parhaalla tavalla! Toki pidän myös niistä itse otetuista kännykkäkuvista, ja niistä omista kamerakuvista koska niistäkin välittyy omanlainen uniikki tunnelma, mutta juuri tällaisia kuvia sinusta henkilönä olen kaivannut blogiisi, sillä olet erittäin kuvauksellinen.
Olisi kiva nähdä kuvia sinusta myös hempeissä ja vaaleissa sävyissä/ympäristössä näiden vahvasti asennetta sisältävien kuvien rinnalla (jos saa antaa toivetta :D) pidän myös näistä, mutta ihan mielenkiintoista olisi nähdä täysin erilaisessa ympäristössä.
Kaunista ja raikasta kevättä kaunotar!
Ihana ihana ihana kommentti. Kiitos! Lähetin tämän myös Janitalle. Hän, joka on se suurin syy upeille kuvilleni. Hänkin ilahtui. <3
Kaunista ja raikasta kevättä sinulle myös!
Hempeitä värejä ja kuosia kyllä tulossa! Kesälllä näen itseni pomppivan kukkaismekossa niityillä. Joo, mut siis laitan korvan taakse toiveesi. Hyvä onkin saada vaihtelua, ettei aina ole raffi meininki.