KATEUS!!!

Viime viikolla salakuuntelin yhtä keskustelua ja yksi lause jäi soimaan päähäni. Teen muuten niin, että kun saan päähäni hyvän aiheen, niin kirjoitan sen puhelimen muistiin ja käytän sitten blogissa kun mietin aiheita.

Tämä särähti korvaani:

“Oman epäonnistumisen kyllä kestää, mutta kaverin onnistumista ei”

 

Tuo kuulemani lause kertoo kateuden koko olemuksen. Suomalaisia pidetään kateellisina ja tästä kuulee kokoajan. Miksi asia on niin ja miten siihen pitäsi suhtautua?

Aika harvathan myöntää itse olevansa, mutta sitten yleisellä tasolla suomalaiset mieltävät itsensä kateellisiksi. Toisten selän takan puhutaan pahaa, vertaillaan itseä ja omia suorituksia toisten suorituksiin. Kateus syö meitä ja meidän hyvinvointia/energiatasoa. Jatkuva kateuden kierre tuhoaa ihmisen, niin että oikeasti alkaa pitää muita parempina ja menestyksekkäämpinä, eli se muihin vertailu ei pysy kehittävien raamien sisällä, josta henkilö saa positiivista intoa ja kehitystä omaan suoritukseen, vaan sitä antaa itsensä vajota kuoppaan. Se on myös aika raskasta kuunneltavaa, kun joku aina valittaa, selittää, vähättelee tai vertailee.

Huom! Kateutta on monenlaista ja haluankin painottaa että tässä käsittelen sellaista kateutta, jossa toisen menestys kuvitellaan olevan itseltään pois.

Auttaisiko asiaa kateuden yleinen halveksiminen? Voisiko kateellisten juttujen kertojaa näpäyttää?

Minulle ollaan myös kateellisia. Ei kaikki, mutta moni. Näin on ollut ennen ja tulee aina olemaan, milloin mistäkin. En ole asiaa paljoo miettinyt, mutta ehkä kannattaisi, ainakin yrittää. Voisiko asialle olla jotain tehtävissä? Nuorempana, yläasteikäisenä olin tietoinen joidenkin yläasteella olevien tyttöjen asenteesta minua kohtaan. En paneudu siihen aiheeseen sen kummemmin, mutta en antanut asian häiritä. Ajattelin vain että on heidän menetyksensä, kun eivät halua minuun tutustua! Minkä takia he minua haukkuivat, vaikka eivät tunteneet? No aiheutin hämminkiä ulkonäölläni ja sain varmaan liikaa huomiota koulun pojilta. Sehän olikin paha asia teinitytöille. Miten joku “ulkopuolinen” tulee Norseniin seiska luokalle yksin, tuntematta ketään ja ei ole huomaamaton vaan todellakin huomion keskipiste.

Uskon, että kaikki ihmiset ovat jossain määrin kateellisia. Kun mulle iskee kateuden tunne häpeän sitä ja käsittelen sen nopeasti, työnnän pois ja sitten taas näen valoisasti asiat. 🙂 Kateuden tunne voi tulla monesta aiheesta, mutta se että häpeän sitä ja haluan käsitellä asian nopeasti on mielestäni normaalia. Muiden kateellisuuteen en puutu, varsinkaan jos se kohdistuu minuun. Tässä olisi varmaan muutettavaa.

Onko teillä keinoa miten toimia jos kohtaatte kateutta? Miten sen saisi noloimmaksi ja vastenmielisimmäksi tunteeksi kaikista? Ilman kateutta kaikilla olisi niin paljon parempi olla (?)

Jos pelkkä kateus kavereista häviäisi, maailma olisi parempi paikka.

Hyvä aloitus kateuden kurissa pitämiselle on että ihminen katsoo itseään peilistä ja myöntää että vika on itsessään eikä toisissa.

xx

12 Responses

  1. Hyvin kirjoitettu ja sinetöity! Allekirjoitan tämän mutta haluan myös muistuttaa että on olemassa myös terveellistä/positiivistakin kateutta ja se on sallittua..! Eli esim. jos joku kaveri on vaikkapa aurinkomatkoilla ja lähettlee somen kautta terkkuja kuvien muodossa niin tiedämme varmasti kaikki sen “kade” tunteen..? 🙂 Sinulle ollaan myös positiivisesti kateellisia, ainakin mä olen nimittän ihailevasti kadehdin sun luonnollista tyylitajua -ja terveydentajua sekä kykä täyttää vapaa-aikaasi luovasti ja tottakai sitä itse -enemmän tai vähemmän- vapaasata ajasta joka on mahdollistanut sinulle monien unelmiesi täyttymyksen jo tähän mennessä -jotka itselläni on vasta edessä, ainakin! (: Yst, Anastacia

    1. Niin on ja terveellista kateutta pitääkin olla 🙂

      Mutta naisten kesken varsinkin ilmenee sellaista inhottavaa kateutta ja tarkoitin lähinnä sitä. Sellasta kateutta jolla ei ole tekemistä onko rikas vai köyhä, kaunis tai ruma.

      On hienoa kuulla että terveellä ja kauniilla tavalla ihannoit mua. Minäkin ihannoin tiettyjä ihmisiä ja heistä saan vaan hyvää fiilistä ja intoa omiin unelmiini 🙂

      <3 puss!

      Kiitos hyvästä kommentista Anastacia

  2. Jäi kommetti kesken, että negatiivinen kateus on tyhmää ja loukkaavaa. Joku on sanonut että älä kadehdi niiden iloja joiden suruja et tunne. Mun mielestä se on hyvin sanottu, miten toisen onni on toiselta pois. Ikinä ei voi tietää mitä suruja ja menetyksiä toinen on kokenut. Kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää, eihän bloggaajienkaan elämä ole sitä miltä näyttää blogissa

  3. Kiitos Didem, kyllä ikävän usein on sitä negatiivista kateutta mutta vaikea sanoa kummassa sukupuolessa sitä on enemmän kun mietitään esim. mies parkoja jotka kadehtii varmaan alvariinsa arjessa kavereiden naisia tai autoja tms.. Hihi x) Kyllä ehdottomasti hyvässä kadehdin sua sillä se tunne ei luo minulle ahdistusta tai vihamielisyyttä sinua kohtaan vaan iloista ihailua! P.S. Edellisen kommenntini viimeisen sanan piti olla ‘toivottavasti’ – eli; ainakin toivottavasti! (: A

  4. Itselläni on ystävä, joka on kateellinen aina muiden tavaroista:D hän ei koskaan myönnä sitä vaan perustelee ihmeellisillä verukkeilla, miksi hommasi saman tavaran. Eikä kyse ole nyt siitä, että hän oikeasti tarvitsisi kyseistä tavaraa. Esim. otimme avovieheni kanssa koiran muutama vuosi sitten, mitä hän teki? Kenellekkään kertomatta, että hänellä on kova koiravauva kuume hommasi hän koiran, jonka hoito on aivan retuperällä. Toinen hyvä esimerkki on se että asumme mieheni kanssa omassa kodissa, emme vuokralla. Ystäväni asui pari vuotta vuokralla ja otti ison lainan ja osti oman kodin jonka remontoi omasta mielestäni rumaksi:D eikä tässä ole nyt kateus kyseessä omalta puoleltani. Hänellä on aina ollut näyttämisen halua, haluan olla parempi kuin muut. Välillä se on raskata, kun itse ostat/saat jotain mitä todella osaat arvostaa ja toinen tulee ja ostaa saman jutun vain siksi ettei olisi huonompi. Monesti olen miettinyt, miten vosin näpäyttää takaisin, kuitenkaan toimimatta yhtä typerästi kuin hän..

    1. Hmm. Oletko nyt ihan varma että kyseessä on nimenomaan vain kateus? Ehkäpä ystäväsi on hukassa sen kanssa mitä hän itse haluaa ja sen takia tiedostamattaan ajattelee että se mitä muilla on, on jotain sellaista jota hänkin haluaa ja jonka hänenkin täytyy saada. Ei voi tietää.

      Sen sijaan että lähdemme määrittelemään toisiamme ja toistemme toimintaa sen perusteella mitä itse näemme/ millaisen kuvan luomme itse omassa päässämme, voisimme antaa edes hivenen enemmän ymmärrystä toisillemme. Usein vaadimme ja odotamme saavamme sitä itse, mutta emme välttämättä muista sitä toisille antaa.

      Mikään ei ole sellaista miltä se näyttää ja luulemme. Meillä on vain suuri tarve analysoida kaikkea. Ja juuri toisia ihmisiä analysoidessa tiedämme vain sen mitä me itse näemme, meidän itse kehittämän tarinan toisesta joka sisältää myös meidän odotukset heitä kohtaan. Ja kaiken tämän teemme meidän oman elämänkokemuksen pohjalta, emmekä sen toisen ihmisen.

      Nojuu. Rauhaa ja rakkautta.

  5. Listaan tässä mistä olen terveellisellä tavalla kateellinen sinulle, ja miksi ei kannattaisi olla/mitä voi tehdä saavuttakseen saman:
    1. Saat toteuttaa unelmiasi vapaasti ja nauttia kotona olemisesta Lucan kanssa.
    -Mikään ei ole mahdotonta kenellekään, mutta perheen rahatilanne tietenkin on ratkaiseva tekijä. Ja ehkä välillä kaipaa aikuisempaa seuraa? 😀
    2. Asut kauniissa maassa, jonne mielelläni itsekin muuttaisin, jos voisin.
    -Siitä vaan jahtaamaan unelmia, ja muuttoa ulkomaille. Kääntöpuolena on yksinäisyys, ja ehkä vaikea sopeutua uuteen maahan kielimuuren takia.
    3. Puhut monta (4-5?) kieltä.
    -Kukin voi opiskella kieliä, ja aika halvalla saa kursseja jollei ilmaiseksi. Kateuteni liittyy ehkä enemmän siiheen, että olet pienestä pitäen saanut “ilmaiseksi” kielet.

    4. Ei kyllä haittasi jos olisi sinun vartalo/ulkonäkö.
    -Ruokavalio ja liikuntaa tekee ihmeitä, geeneille ei voi mitään. Taviksen näköisenä ei ehkä kohtaa samanlailla ennakkoluuloja, ja no en kai itse ole hassumman näköinen 😀

  6. Hyvä teksti! Nuorena olin enemmän kateellinen ja synkistelin, sitemmin olen kai vaan kasvanut, enkä ole enää niin epävarma. 🙂

    Kuten muutkin ovat kommentoineet, positivinen kateus on mielestäni ihan jees. Jos esimerkiksi ystävälläni menee hyvin olen siitä itse vain onnellinen, se ei ole multa mitenkään pois vaan ennemminkin se ystävä levittää sitä hyvää fiilistään myös muhun. Pistää hyvä kiertämään. 😉

    Nykyään en enää tunne kovinkaan usein pahaa kateutta, mielestäni itselläni on asiat loppujenlopuksi aika hyvin. Ja jos kateutta tunnen, pyrin kääntämään sen motivaation lähteeksi. Ja ajattelen myös etten koskaan voi tietää jonkun ihmisen kaikkia asioita, näen vain pintapuolelta. Jokaikisellä ihmisellä on omat murheensa jossain muodossa. En voi verrata itseäni muihin, jokainen ihminen on erilainen ja jokaisella on omat lähtökohtansa. Kateus on turhaa eikä sillä saavuta mitään.

  7. Kuulit ton varmasti Suomessa? Tämä postaus osuu niin naulankantaan mitä oon miettiny tässä viimeaikoina. En aijo edes paljon kirjottaa, koska alkaa ärsyttää niin paljon jos mietin tätä asiaa enemmän 😀 Olen itse ulkosuomalainen (nyt Australiassa) ja menossa sinne kyläilemään kuukauden päästä ja oikeen alkaa jo valmiiksi raivostuttamaan toi kateusmentaliteetti! En tajuu mikä sielä niitä ihmisiä oikeen vaivaa. On erittäin normaalia olla vittuuntunut, kateellinen ja masentunut. Mä en ite jaksa ollenkaan sitä miten muut on oikeen ilosia siitä, jos muilla menee huonosti ja kukaan ei koskaan kannusta. Ja se kun jos toisella menee hyvin niin se on muilta pois! Minäkin elän ihan mainiota elämää ja olen saavuttanut asioita, kuten käynyt yliopistot ja asunut ympäri maapalloa viimiset kymmenen vuotta. Ja AINA joku löytää jotain valittamista ja sanomista millon mistäkin! Ei se mun vika ole jos joku on kyhänny lapsen 19v.nä jonnekkin Espoon lähiöön ja nyt ei sit pääse ees Tallinnaan tai saatika saa mitään töitä tai koulupaikkoja tai sitä uusinta Vittonin veskaa.. Ne on niitä valintoja mitä ihmiset tekee ihan itse. Tottakai kaikkea ei voi saada, mutta aina kannattaa yrittää ja pitää mieli positiivisenä! 🙂

    ..Kiitti kivasta blogista, kiva lukee sun juttuja ja tietenkin kivoja tyylivinkkejä! 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *